Motocrossin SM-sarjan toiseksi viimeinen kisaviikonloppu ajetaan Heinolassa, jossa on katkolla myös kauden ensimmäinen mestaruus.
SML AMOQ SM-Motocross -sarja suuntaa seuraavaksi Heinolaan, jossa kisataan SM-pisteistä tulevana viikonloppuna. Lauantaina SM-pisteistä ajaa vain MXC/A-luokka. Lisäksi mukana ovat myös kansalliset MX TOP250 Open -luokat. Sunnuntaina on vuorossa pelkästään SM-eriä, kun radalle pääsevät luokat MXD, MX125, MX2 ja MX1. Kilpailun järjestää Heinolan Moottorikerho.
MXC/A-luokassa SM-pistejahtiin lähtee 28 kilpailijaa. Ennakkosuosikki on SM-pistejohdossa oleva Vilho Vehviläinen, jolla on mahdollisuus varmistaa mestaruus jo Heinolassa. Ero toisena olevaan Aleksi Piriseen on jo 54 pistettä. Koska yhdessä kilpailussa on jaossa 50 pistettä, on Vehviläinen hyvin lähellä mestaruutta. Aleksi Pirinen voitti kuitenkin edellisen osakilpailun ja tekee varmasti kaikkensa, ettei mestaruus vielä ratkeaisi. Podiumille tähyävät myös Eeka Laaksonen, joka on pisteissä 11 pisteen päässä Pirisestä ja Miko Mannila, jolla on matkaa kolmospaikkaan vain seitsemän pistettä.
MXD-luokassa suurin mielenkiinto kohdistuu siihen, mikä on Melissa Mäntylän ajokunto loukkaantumisen jäljiltä. Saavatko Hanna Mertsalmi ja Janette Mielonen täysipainoisen vastuksen? Mäntylä voitti kauden avauksen Tampereella, Mielonen oli puolestaan Siilinjärven ykkönen. Sitten alkoi Mertsalmen voittoputki ja hän vei kolme seuraavaa kisaa nimiinsä. Pakkaa yrittää lisäksi sekoittaa Noora Uro. Mertsalmi johtaa sarjaa 20 pisteen turvin ennen Mielosta. Mäntylän ja Uron mahdollisuudet mestaruuteen ovat jo menneet loukkaantumisten takia. Mukana on kaikkiaan 27 kilpailijaa.
MX125-luokkaan on ilmoittautunut täysi puomillinen eli 40 kuljettajaa. Eelis Viemerö johtaa sarjaa, mutta niskaan puhaltaa vain pisteen päässä Kasimir Hindersson, joka ei ajanut edellistä kisaa lainkaan. Hindersson on voittanut kaikki ajamansa kisat, joten heitetään ykkössuosikin viitta hänen harteilleen. Kärkipaikoille tähtäävät kärkikaksikon lisäksi myös Onni Jaakonsaari, Santeri Oinonen ja Simo Koskinen.
MX2-luokan lähtölistassa on 26 nimeä. Sarja on tasainen ja mitalikamppailussa on mukana vielä viisi kuljettajaa. Parhaista asemista Heinolaan lähtee Sampo Rainio, mutta piste-ero toisena olevaan Nico Stenbergiin on vain kahdeksan pistettä. Matias Vesterinen on puolestaan vain kuuden pisteen päässä Stenbergistä ja Miro Varjosella on kolmospaikkaan eroa vain neljä pistettä. Mitalista taistelee vielä myös Mauno Nieminen, vaikka eroa nelossijaan onkin jo 18 pistettä. Tästä viisikosta todennäköisesti löytyy myös Heinolan podiumkolmikko.
MX1-luokan ehdoton hallitsija on Jere Haavisto. Hän on voittanut kaikki tämän kauden osakilpailut, mutta mikä on miehen ajokunto? Haavistohan joutui viikko sitten jättämään Hollannin GP:n väliin kaaduttuaan harjoituksissa ja loukattuaan kylkeään. Haaviston voittoputken katkaisua lähtevät tiukimmin yrittämään ainakin Juuso Matikainen ja Emil Silander, jotka ovat pääsääntöisesti nousseet podiumille Haaviston seuraksi. Haavisto johtaa sarjaa 36 pisteen turvin ennen Matikaista, josta puolestaan Silander on 12 pisteen päässä. Luokkaan on ilmoittautunut 19 kuljettajaa.
Kilpailut Heinolassa käynnistyvät kumpanakin päivänä kello 12.00.
Kilpailun lippuja voi ostaa ennakkoon lippu.fi verkkokaupasta tai portilta. Lippu maksaa kumpanakin päivänä 10€. Alle 12-vuotiaat pääsevät sisään vanhempien seurassa ilmaiseksi.
Heinolan motocrossrata sijaitsee osoitteessa Komostentie 255, Heinola
Teksti: SML AMOQ SM-Motocross tiedotus / Kari Salminen, kuva: Jani Hovi