Uutta MP22-messuilta: Hall of Fame ja Vuoden 2021 MP-teko

Aki Ajo

MP Moottoripyörämessut tekee töitä moottoripyöräilyn ja alan hyväksi. Nyt nostetaan ensimmäiset moottoripyöräilyn merkkihenkilöt Hall of Fame -tunnustuksella, ei nyt Messukeskuksen kattoon, mutta julkisuuteen kuitenkin.

Hall of Fame -tunnustuksen saa neljä henkilöä, jotka ovat toimineet moottoripyöräilyn hyväksi merkittävällä tavalla pitkään. Yleisö valitsee Vuoden MP-teon. Tunnustuksen saaja on vuonna 2021 tehnyt merkittävää työtä moottoripyöräilyn eteen Suomessa. Kaikki tunnustuksen saajat julkaistaan MP-messujen avajaispäivänä perjantaina 25.3.2022 Messukeskuksessa Helsingissä.

Vuoden MP-teko 2021 äänestys on käynnistynyt

MP-toimiala on valinnut äänestykseen kolme merkittävää vuoden 2021 moottoripyörätekoa. Yleisö voi äänestää suosikkiaan tapahtuman verkkosivuilla www.mpmessut.fi  21.3.2022 asti. Toimialan valitsemat ehdokkaat ovat KymiRing, Aki Motorsport -tallin perustaja Aki Ajo ja Flat track -sarjan kultamitalisti Lasse Kurvinen.

KymiRingillä on ajettu jo mm. Circuit Racingin SM-osakilpailu (Kuva: Harjukuvat)
  1. Vuonna 2021 avattiin moottoriurheilurata KymiRing. Kyseessä on uusi merkityksellinen radan avaus, onnistunut ratahanke, joka tukee moottoriurheilua Suomessa merkittävällä tavalla. KymiRingin suurimmat omistajat ovat Suomen Moottoriliitto Oy, AKK Sports Oy, A. Ahlström Kiinteistöt Oy ja Iitin kunta. Iitissä sijaitsevan moottoriurheilu- ja tapahtumakeskus KymiRingin GP-rata täyttää ainoana ratana Pohjois-Euroopassa FIA:n ja FIM:n korkeimpien rataluokitusten vaatimukset. 4,5 kilometriä pitkä rata koostuu 21 kaarteesta ja radalla on korkeuseroa 18 metriä. 1,1-kilometrinen suora on Euroopan pisin GP-radan pääsuora. KymiRingin 180 hehtaarin rata-alue tarjoaa loistavat puitteet moottoriurheiluun, ajoneuvotestaukseen ja tapahtumien järjestämiseen. KymiRing tuo kansainväliset moottoripyöräkilpailut Suomeen ja mahdollistaa moottoriurheilun harjoittamisen korkealla tasolla Suomessa. KymiRing on myös maailman johtava 5G moottoriurheilurata, jonne EDZCOM on rakentanut innovatiivisen yksityisen 5G-verkon Nokian huipputekniikalla. KymiRing-radalla järjestetään muun muassa kaksipyöräisten Circuit Racing kuninkuusluokan MotoGP Grand Prix of Finland 8. – 10.7.2022 ja motocrossin MM-osakilpailu MXGP 13. -14.8.2022.
  1. Entinen ratamoottoripyöräilijä Aki Ajo on tehnyt merkittävää työtä ratamoottoripyöräilyn hyväksi. Ajo perusti Ajo Motorsport -tallin vuonna 1997. Aki Ajon tekemä työ tallipäällikkönä on ollut erityisen sitoutunutta ja vuonna 2021 tallin kuljettajat toivat neljä MM-kultaa. Ajo on ottanut nuoria kuskeja talliinsa ja saanut heidät loistamaan. Ajo Motorsport -talli on mukana ratamoottoripyöräilyssä ympäri maailman sekä jäärata-ajossa kotimaassa. Talli liittyi MM-sarjaan jo vuonna 2001 ja Ajosta tuli silloin tallin päällikkö. Ajon johdolla tallin kuljettajat ovat voittaneet maailmanmestaruuksia jo vuodesta 2008. Nyt vuonna 2021 Ajo luotsasi jälleen kuljettajansa huippusuorituksiin ja MM-kultaa voittivat australialainen Remy Gardner Moto2:ssa sekä Pedro Acosta Moto3:ssa. Lisäksi Aki Ajon johtama talli voitti molempien luokkien tallimaailmanmestaruudet sekä tallin kuljettaja Raul Fernandez palkittiin Moto2-luokan Rookie of the Year palkinnolla. Aki Ajon poika Niklas Ajo on myös menestynyt ratamoottoripyöräilijä ja toimii nykyään Ajon Moto3 -tiimin vetäjänä. Aki Ajo on toiminnallaan tuonut Suomea esille kansainvälisillä kilpa-areenoilla ja voidaan sanoa, että hänen elämäntyönään on ratamoottoripyöräily, moottoriurheilun edistäminen ja nuorten kuskien tukeminen.
Lasse Kurvinen (kuva: JP Purtilo)
  1. Vuonna 2021 Lasse Kurvinen voitti toistamiseen peräkkäisinä vuosina MM-kultaa moottoripyöräilyn Flat track -sarjassa. Saavutus on vertaansa vailla ja osoittaa, että moottoripyöräurheilussa voi hyvin vaihtaa lajia ja käyttää hyväksi aiempien lajien opit. Kurvinen aloitti motocrossin kolmevuotiaana ja ajoi talvisin myös jäärataa. Hän on ajanut myös supermotoa ja enduroa, joten voidaan sanoa, että Kurvinen on kisannut monipuolisesti moottoripyöräurheilun eri lajeissa. Hän on voittanut yhteensä 15 SM-mitalia. Flat track muistuttaa jäärataa ajoteknisesti, mutta siinä ajetaan ilman etujarrua ja renkaissa on vähemmän pitoa. Flat track -sarjan perinteet ovat Amerikassa, jonne Kurvinen suuntaa myös seuraaville kisamatkoille. Kurvinen on tuonut tätä vähemmän tunnettua lajia julkisuuteen ja toiminut siinä merkittävänä esimerkkinä. Kurvinen arvostaa moottoripyöräurheilua tasapuolisesti. Hän toimii nuorten kuljettajien tukena ja tekee töitä, jotta lapset saavat moottoriurheilukokemuksia. 

MP-messuille on turvallista tulla

Messukeskuksen ammattimaiset ja kansainvälisten standardien mukaiset turvallisuuskäytännöt, laajat tilat ja erinomainen ilmanvaihto mahdollistavat isojen tapahtumien järjestämisen turvallisesti. Turvallisuuskäytännöt on COVID-19-sertifioitu ja olleet jo moneen kertaan käytössä jo syksyn isoissa messutapahtumissa.

Messukeskus järjestää MP Moottoripyörämessut Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston toimeksiannosta vuosittain Messukeskuksessa. MP 22 -messut järjestetään 25. – 27.3.2022 Messukeskuksessa Helsingissä. MP-messut järjestettiin edellisen kerran vuonna 2020 ja silloin messuilla vieraili yli 55 000 motoristia.

Uusin numero