Tuuli kauden avausvoittoonsa Indonesiassa

Niki Tuuli otti kauden avausvoittonsa Mandalikan radalla Indonesiassa ajetussa Supersport-luokan MM-osakilpailussa lauantaina.

MV Agusta Reparto Corse -tehdastiimissä Supersport-luokan MM-sarjaa ajava Niki Tuuli lähti kauden päättäviin Indonesian ja Australian osakilpailuihin päättäväisenä, tavoitteena oli vaikean kauden päätteeksi ajaa vihdoin podiumille.

Mandalikan rata Indonesiassa on saanut uuden asfaltin, ja ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa uusi mutta likainen asfaltti oli syynä siihen, että kierrosajat olivat kahdeksan sekuntia hitaampia kuin viime vuonna. Kun rata puhdistui ja siihen jäi renkaista kumia, parani pito ja kierrosajat koko perjantain ajan. Tuulen ongelmana perjantaina oli Agustan oikuttelevat sähköt, minkä takia moottorijarru oli mitä sattui, ja se tietenkin vaikeutti ajamista.

-Neljästä sektorista kolmella olin nopein, joten kunhan kaikki saadaan osumaan samalle kierrokselle, niin tulos on hyvä, laskeskeli Tuuli perjantain jälkeen.

Lauantaista tulikin imatralaisen näytös. Superpolessa Tuuli ajoi ykkösruudun itselleen niukalla 0,053 sekunnin erolla Kawasaki-kuljettaja Can Oncuun. Näin suomalaiselle kauden ensimmäinen paalu. Kilpailussa Tuuli jatkoi samaa rataa, paitsi että tällä kertaa ykköstila tuli ylivoimaisesti kolmen ja puolen sekunnin erolla Ducatin Federico Caricasuloon. Toinen MM-lähtö Mandalikassa ajetaan sunnuntaina. Palataan kilpailun kulkuun ja kuljettajan tarkempiin kommentteihin sunnuntain kilpailun jälkeen.

Supersport, lauantain kilpailun tulokset:

  1. Niki Tuuli, MV Agusta
  2. Federico Caricasulo, Ducati +3,528
  3. Can Oncu, Kawasaki, +4,226
  4. Dominique Aegerter, Yamaha +6,029
  5. Yari Montella, Kawasaki +6,037
  6. Nicolo Bulega, Ducati +10,034

Uusin numero