”Tulipa suoritettua ja selvisin hengissä” – Kostamo Macaon GP:ssä sijalle 17

Erno Kostamo oli sekä huojentunut että iloinen suorituksistaan Macaon GP:ssä. Kuva: Milan Kubin.
Macaon GP paitsi jätti Erno Kostamolle nälkää ensi kautta silmällä pitäen, myös herätti kokeneessa kilpakuljettajassa aivan uudenlaisia tunteita.

Erno Kostamo debytoi lauantaina menestyksellisesti Macaon GP:ssä ensimmäisenä kilpailuun osallistuneena suomalaismoottoripyöräilijänä sitten vuoden 1985. Ensikosketus kilpailemisesta Macaon keskustaa halkovalla radalla sai Kostamon paitsi huojentumaan, jätti myös nälkää ensi kaudeksi.

Kilpailuun 16. lähtöruudusta startannut Kostamo nousi parhaimmillaan sijalle 14, mutta menetti muutamia sijoja ajovirheen seurauksena.

– Autot olivat aamulla levittäneet vähän öljyä, ja eräässä tiukassa mutkassa jouduin nostamaan pyörää pystyyn öljyn päältä ajaessani. Rengas osui hieman valliin ja heitti pyörää keskemmäs rataa, jolloin takaa tullut kuljettaja osui reiteeni. Sain tilanteessa puujalan ja ohi pääsi kolme kuskia, Kostamo manaa.

Lisäksi ennen kilpailua tehty jarrukahvan säätö osoittautui epäonnistuneeksi. Kahvaa säädettiin kauemmas siltä varalta, että se alkaa kilpailun kuluessa painua syvemmälle.

– Kahva jäi vähän liian kauas, eikä sitä ehtinyt säätää kilpailun aikana. Aika monessa mutkassa on pidettävä vielä kaasutettaessa sormea valmiiksi jarrulla, ja käsi väsyi kurotellessa, Kostamo kertoo.

Kilpailu keskeytettiin yhdeksännellä kierroksella sattuneen kolarin seurauksena ja lopputuloksissa Kostamolle kirjattiin 17. sija. Lopputulokseen tyytyväinen Kostamo kertoo kokeneensa kilpailun jälkeen kohti varikkoa ajaessaan jotain ainutlaatuista.

– Olo oli kaikin puolin huojentunut. Ensimmäistä kertaa mietin, että tulipa tämäkin suoritettua, ja hengissä selvisin, Kostamo nauraa.

Nälkää Macaon matka jätti siinä määrin, että hänet nähdään kilpailussa myös ensi vuonna, mikäli organisaatio hänelle kutsun lähettää.

– Uusi juttu asettaa aina omat haasteensa, mutta ensi vuonna täällä kilpaileminen on varmasti paljon helpompaa. Sama oli IRRC-sarjan kanssa, toisella kaudella olin paljon valmiimpi, ja siitä oli merkittävästi hyötyä, Kostamo toteaa.

Kun kauden kilpailu-urakka on saatu viimein suoritettua, Kostamo kääntää ajatukset kilpailuista kohti Suomea, läheisiään ja paluuta arkeen.

– Juuri nyt tuntuu erittäin hienolta ajatella, että ylihuomenna lähden kotia kohti ja pääsen jälleen perheeni pariin, Kostamo lopettaa.

Teksti: Markka Racing Tiedotus

Uusin numero