”Tällaista ei tapahdu montaa kertaa elämässä” – Ajon tiimille historiallinen kolmas peräkkäinen kaksoisvoitto Moto2-luokassa

Muut ajoivat Katalonian GP:ssä kolmannesta sijasta, kun Red Bull KTM Ajon kuljettajakaksikko Remy Gardner ja Raul Fernandez veivät jo tuttuun tapaan ykkös- ja kakkossijat.

Australialaiselle Remy Gardnerille Barcelonan Montmelo-radalla ajettu voitto oli kauden toinen. Moto2-luokan tulokas Raul Fernandez jatkaa vahvoja otteitaan, sillä hänelle kakkossija oli jo kauden viides podium-sijoitus.

Jo aika-ajo osoitti Ajon tiimin vahvuuden, sillä Gardner täräytti itsensä paalulle ja kakkospaikka meni tiimikaveri Fernandezille. Kilpailussa jatkettiin siitä, mihin aika-ajossa jäätiin. Tiimikaverusten ero maalissa oli 1,8 sekuntia ja Fernandezin kaula kolmanneksi sijoittuneeseen Petronas Sprinta Racingin Xavi Viergeen sekunnin. 

– Molempien kuljettajien sijoittuminen podiumille kolmessa peräkkäisessä kisassa on jotain, mitä ei tapahdu kovin montaa kertaa elämässä. Se ei kuitenkaan merkitse että voisimme lopettaa kovan työnteon, vaan pikemminkin päinvastoin. Se antaa meille lisää voimaa kehittyä, kiteytti Aki Ajo tiiminsä menestysviikonlopun.

Remy Gardner jatkaa MM-pistekärjessä 139 pisteellä ja Fernandez on toisena 11 pistettä perässä, mutta hänen etumatkansa seuraavaan on venähtänyt jo 27 pisteeseen.

Moto2-kilpailun tulokset, Katalonian GP
1. Remy Gardner (Red Bull KTM Ajo) 38:22.284
2. Raul Fernandez (Red Bull KTM Ajo) +1.872

3. Xavi Vierge (Kalex) +2.866

4. Marco Bezzecchi (Kalex) +3.207

5. Augusto Fernandez (Kalex) +3.899

Moto2 MM-pistetilanne Katalonian jälkeen
1. Remy Gardner (Red Bull KTM Ajo) 139 p
2. Raul Fernandez (Red Bull KTM Ajo) 128 p

3. Marco Bezzecchi (Kalex) 101 p

4. Sam Lowes (Kalex) 75 p

5. Fabio Di Giannantonio (Kalex) 60 p

Uusin numero