Sweepin uusi aluevaltaus – japanilaiskuljettaja Hikari Okubo suomalaispuvun suojaamana Supersportin MM-sarjaan

Kymmenen vuotta MM-tasolla ajanut japanilaiskuljettaja Hikari Okubo halusi tälle kaudelle itselleen suomalaisen Sweep-ajopuvun. Okubon tavoitteena on kaudella 2020 ottaa se viimeinen steppi aivan Supersport-luokan terävimmälle huipulle.

Suomalainen ajovarustevalmistaja Sweep osallistui viime marraskuussa Milanon kansainväliseen EICMA-moottoripyöränäyttelyyn. Sen lisäksi, että messuilla saatujen kontaktien ansiosta vienti on alkanut mm. Saksaan ja Kiinaan, taskussa on nyt myös merkittävä yhteistyösopimus kokeneen MM-sarjan kuljettajan kanssa. Aikaisemmin Sweepin puvuilla on ajanut kuljettajia Suomen lisäksi mm. Ruotsista, Englannista, Ranskasta ja Italiasta. Nyt tähän listaan voi lisätä Japanin.

-Supersportin MM-sarjassa kilpaileva Hikari Okubo otti Milanossa meihin yhteyttä. Hän kertoi saaneensa kuljettajakollegoiltaan hyvää palautetta meidän Sweep-ajopuvuista ja tuli kysymään, voisiko hän käyttää meidän pukua kaudella 2020, sanoo Sweepin takana olevan Eurobiker Oy:n toimitusjohtaja Saku Erikkilä.

Yhteistyön toteutumista juhlistettiin MP20-näyttelyssä Eurobikerin osastolla, jossa Okubo puki päälleen Sweepin nahkapuvun ja kätteli Erikkilän kanssa merkiksi sopimuksen syntymisestä.

Okubo on viimeiset neljä vuotta ajanut Supersportin MM-sarjaa, joista kaksi ensimmäistä kautta Hondalla ja kaksi viimeisintä Kawasakilla. Täksi kaudeksi hän palaa Dynavolt Hondalla vanhaan tuttuun merkkiin. MM-tasolla Okubo aloitti jo kaudella 2010 ajaen ensin kaksi kautta GP125-luokassa. Vuoden 2014 hän ajoi Moto3-luokan MM-sarjassa. Viime kaudella Okubo sijoittui MM-sarjassa viidenneksi 105 pisteellään. Nyt tavoitteena on Hondalla ottaa se viimeinen steppi aivan terävimpään kärkeen. 

Hikari Okubon kilpa-ajajan polku oli ainakin alussa normaalista poikkeava.

-Aloitin ajamisen ja kilpailemisen minimotoilla. En haaveillut MotoGP-sarjasta tai Superbikesta enkä edes ylipäätään ammattimaisesta ajamisesta, vaan nähtyäni Suzukan kahdeksan tunnin endurancekisan, asetin tavoitteekseni joskus kisata siinä legendaarisessa kilpailussa. 

Ura on matkalla saanut uusia suuntia ja nyt valmistautuminen Supersport-luokan MM-kauteen 2020 on jo hyvällä mallilla.

– Olen päässyt testaamaan Hondaa ja se on tuntumaltaan hyvin erilainen kuin viime vuotinen Kawasakini. Luotan Hondan kilpailukykyyn ja haluan tällä kaudella ottaa sen viimeisen askeleen aivan terävimpään kärkiryhmään, toteaa kohtelias mutta määrätietoinen Hikari Okubo.

Uusin numero