Suuri moottoriurheilupersoona Sauli ”Eppu” Mäkelä on poissa

Suomen Moottoriliiton pitkäaikainen valmennuspäällikkö ja moottoriurheiluvaikuttaja Sauli ”Eppu” Mäkelä saavutti oman elämänsä ruutulipun.

Suomen Moottoriliiton palveluksessa aina 2000-luvulle asti toiminut ja pitkän uran SML:n valmennus- ja projektipäällikkönä tehnyt Sauli ”Eppu” Mäkelä on poissa. Helmikuun 2021 SML:n palkintojenjakogaalassa moottoriurheilun eteen tehdystä elämäntyöstä palkittu Eppu Mäkelä toimi SML:n palveluksessa 1980-luvun alkupuolelta alkaen. Hän teki mittavan työn suomalaisen moottoriurheilun eteen niin valmennuksen, kuin myös kerho- ja tapahtumatoiminnan parissa. Eläkkeelle SML:n tehtävistä hän jäi vuonna 2007. Suomalainen moottoriurheilu ja erityisesti urheilijoiden tukeminen ja auttaminen maailmalle olivat aina Epulle suuri sydämen asia. Hän oli myös vuodesta toiseen mahdollistamassa lukuisten kansainvälisten moottoriurheilutapahtumien tuomisen Suomeen ja teki hartiavoimin töitä moottoriurheilijoiden ja -urheilun aseman edistämiseksi Suomessa. Suuri moottoriurheilumies ja persoona on poissa.

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero