Superbike MM: Bautistan mestaruus katkaisi Ducatin 11 vuoden kuivan kauden

Ducati-kuljettaja Alvaro Bautista varmisti Superbike-luokan maailmanmestaruuden Mandalikan radalla Indonesiassa ajetun MM-viikonlopun kilpailuissa.

Yamaha-kuljettaja Toprak Razgatlioglu oli päättänyt taistella viimeiseen oljenkorteen asti Superbike-luokan tämän kauden maailmanmestaruudesta. Aika-ajossa turkkilainen repäisi itselleen paalupaikan yli sekunnin erolla seuraavaan. Näin suurta eroa ei Superbikessä ole nähty 15 vuoteen. Kilpailulähdöissä Toprak jatkoi yhtä vakuuttavia otteita ja ajoi kolmesta kilpailusta yhtä monta voittoa. Täydet pisteetkään eivät riittäneet, vaan Ducatin espanjalaiskuljettaja hankki itselleen viikon etuajassa 38-vuotissyntymäpäivälahjaksi maailmanmestaruuden sijoituttuaan kahdesti toiseksi ja kerran neljänneksi. 

Jos Ducatilla onkin jo 11 vuotta siitä kun italialaismerkillä viimeksi voitettiin mestaruus (Carlos Checa), niin Bautistan edellisestä mestaruudesta on vieläkin pidempään, peräti 16 vuotta siitä kun espanjalainen valloitti 125-kuutioisten mestaruuden kauden 2006 päätteeksi Apriliallaan. Lähimpänä mestaruutta Bautista on tässä välissä ollut kaudella 2008, jolloin hän sijoittui 250-kuutioisten MM-pisteissä kakkoseksi. 

Razgatliogun voittojen lukumäärä tällä kaudella nousi jo 14:ään ja kaikkiaan hän on WSBK-luokassa voittanut 32 MM-osakilpailua. Bautistan mestaruuden varmistanut kakkossija oli hänelle kauden 29. podium tällä kaudella, ja kaikkiaan espanjalainen on WSBK:ssa noussut pallille 56 kertaa. Jonathan Rea ajoi Indonesiassa jo 200. podiumsijoituksensa Superbike-luokassa Kawasakilla ja vihreälle japanilaismerkille podiumsijoitus merkitsi myös tasalukeman 400 täyttymistä.

Kausi 2022 on ensimmäinen, jolloin Ducati onnistuu valloittamaan kuljettajien maailmanmestaruuden sekä MotoGP- että Superbike-luokassa. 

MM-pistetilanne ennen kauden päättävää Australian osakilpailua:

Uusin numero