Suomen edustusjoukkue valmiina taistelemaan finaalipaikasta motocrossin MM-maajoukkuekilpailussa

Jere Haavisto (vas), Kusti Manninen ja Miro Sihvonen (kuva: XRacing Jani Hovi)

Motocrossin Suomen maajoukkueen kuljettajat kilpailivat viimeisen kerran sunnuntaina ennen loppuviikosta Italiassa ajettavaa MM-maajoukkuekilpailua. Emil Weckman oli mukana MM-sarjan osakilpailussa Italiassa ja Miro Sihvonen sekä Jere Haavisto SM-kerhojoukkuekilpailussa Hyvinkäällä.

Suomen maajoukkueen edustusmiehityksen muodostavat kansainvälistä kilpailukokemusta omaavat, nuoret kuljettajat, jotka suuntaava viikonloppuna Italian Mantovassa järjestettävään MM-maajoukkuekilpailuun, eli Motocross of Nations -kilpailuun (MXoN) selkein tavoittein. Suomi on viimeisinä osallistumiskertoina jäänyt ulos varsinaisesta kilpailusta, joten lauantaisen karsinnan selvittäminen on tavoite ylitse muiden.

Miro Sihvonen (kuva: Kusti Manninen)

Ruotsalaisessa JWR Honda Racing -tiimissä ajava Miro Sihvonen, 22, on kärsinyt tänä kesänä jonkin verran loukkaantumisista, mutta ehtinyt siitä huolimatta ajaa maailmanmestaruussarjan pääluokassa MXGP sekä voittaa Suomen mestaruussarjan osakilpailun. Sunnuntaina Sihvonen juhli puolestaan kerhojoukkueiden Suomen mestaruutta Vantaan Moottorikerhon väreissä. Sihvonen on ollut mukana MXoN-kilpailussa kahdesti, joilla kummallakin Suomen taival on päättynyt karsintaan.

– Olen tyytyväinen omaan ajamiseeni ja tekemiseeni kerhojoukkuekisassa. Minulle jäi myös hyvä maku vauhdistani, mitä pystyn vielä nostamaan. Kyseessä oli ensimmäinen kisani hetkeen, joten tarkoitukseni oli ajaa rauhassa ja säästellen MM-joukkuekisaa ajatellen, Sihvonen kuvailee.

– Karsinta on todellakin läpäistävissä Italiassa. Meillä on pitkästä aikaa näin kova joukkue vauhdillisesti. Meillä kuskeilla on myös meriittejä ja kokemusta kansainvälisistä kisoista. Henkisesti on todella tärkeää, että sitä kokemusta löytyy ulkomailta. Itse karsinnassa sitten starttien pitää onnistua, koska kisan taso on kova ja karsintaerien pituus vain 20 minuuttia, joten aikaa ei ole paljon nousta sijoja.

Jere Haavisto (kuva: Kusti Manninen)

Jere Haavisto kuittasi Tampereen Motocrossin väreissä pronssia SM-kerhojoukkuekilpailussa sunnuntaina. Kotimaisen Silve Racing -tiimin kuljettaja on ollut erinomaisessa vauhdissa viime viikkoina. Sihvosen tavoin hän on edustanut Suomea kahdesti aiemmin MM-maajoukkuekilpailussa, mutta tie on tyssännyt karsintaan.

– Minulla on hemmetin hyvä fiilis ennen MM-kisaa. Karsinnassa joka jätkän pitää ajaa hyvin maaliin saakka. Olen siellä itsekin käynyt kaatuilemassa, mitä tuloksemme ei kestä. Myös startit ovat tärkeitä. Luotan siihen, että nyt onnistumme, Haavisto painottaa.

– Olen myös sellainen kuski, etten lähde siihen kisaan katsomaan ketään ylöspäin. Onhan siellä kova taso, mutta mitä sitten. Finaaliin pääsy on selkein tavoitteemme. Kun se on saavutettu, katsotaan sitä finaalia erikseen.

Emil Weckman (kuva: Niklas Hampinen)

Italialaista Honda Assomotor Racing -tiimiä edustava Emil Weckman, 19, oli mukana MX2-luokan MM-osakilpailussa Italiassa sunnuntaina, ja hän on kerännyt tänä vuonna ensimmäiset MM-pisteensä. Hän on maajoukkueen ensikertalainen, mutta omaa nuoresta iästään huolimatta pitkän kansainvälisen kokemuksen. Sipoon Moottorikerhon kuljettaja on viettänyt kuluvan vuoden käytännössä kokonaan Ranskassa ja kilpaillut MM- sekä EM-sarjoissa.

– Tuntuu hyvältä edustaa Suomea. Koronatilanteen takia kisa on tänä vuonna hieman pienempi, kun kaikki maat tai kuskit eivät ole mukana. Kyseessä on silti iso kisa, Weckman muistuttaa.

– Lähden kisaan samalla tavalla kuin muutenkin, eli ajamaan täysillä. Minulla ei ole ylimääräistä kunnioitusta muita kuskeja kohtaan, mikä voisi vaikuttaa suoritukseeni.

Sihvonen ajaa MM-maajoukkuekilpailussa MXGP-luokassa, Haavisto Open-luokassa ja Weckman MX2-luokassa. Suomen joukkueenjohtajana toimii vuosikymmenien kokemuksen motocrossin parissa omaava ja muun muassa EM-sarjassa omaa Manninen Bros -tiimiä pyörittänyt Kusti Manninen.

Italian Mantovassa järjestetään lauantaina karsinta ja sunnuntaina 20 maan MM-maajoukkuekilpailun finaali.

Vahvalla yhteistyöllä Italiaan

Motocrossin Suomen MM-maajoukkueen vaatetuksesta vastaa yritystekstiilejä ja mainos- sekä liikelahjoja valmistava Brandix Oy. Maajoukkuetta tukee Duell Bike-Center Oy, joka on moottoripyörien, moottorikelkkojen, mopojen sekä mönkijöiden varusteiden ja tarvikkeiden maahantuonti- ja tukkuliike. Mukana on myös kone- ja laitevalmistukseen, maahantuontiin sekä tukku- ja vähittäismyyntiin erikoistunut Koneita.com. Maajoukkueen matkassa on lisäksi Motonet Oy, joka on autojen ja moottoripyörien varaosa- ja tarvikemyyntiin sekä työkalujen, veneily- ja kalastustarvikkeiden, kodin ja vapaa-ajan tuotteiden myynnin erikoisliike. Kotimaisen offroadmoottoripyöräilyn erikoislehti Xracing toimii maajoukkueen mediayhteistyökumppanina.

Uusin numero