Suomalaistiimi Kytönen Motorsport sittenkin mukaan enduron MM-sarjaan


Kytönen Motorsport osallistuukin enduron MM-sarjaan ennakkotiedoista poiketen.

Kytönen Motorsport tiedotti viime vuoden lopulla vetäytyvänsä enduron MM-sarjasta sen tulevaisuudennäkymien vuoksi ja ajavansa WESS-sarjan osakilpailusta kuljettajilleen sopivimmat kilpailut. Tilanne MM-sarjan osalta on kääntynyt huomattavasti positiivisempaan suuntaan, kun ensimmäiseen osakilpailuun on ilmoittautunut yli 160 kuljettajaa ja tilannetta on arvioitu tiimissä uudelleen.

– Saamamme tiedon mukaan kansainvälinen moottoriliitto FIM sekä moottoripyörävalmistajat ovat sitoutuneet kehittämään sarjaa, mikä näkyy jo nyt kuljettajamäärien kasvuna, tiimipäällikkö Harri Leppälaakso kommentoi tilannetta.

Leppälaakson mukaan MM-sarjan osakilpailut myös osuvat loogisesti nykyiseen kilpailukalenteriin.

– Portugalin ja Espanjan MM-osakilpailut ajetaan kuukausi EM-sarjan alkamisen jälkeen, jolloin myös logistinen puoli on helppo hoitaa.

Kytönen Motorsport kuljettajista Roni Kytönen on halukas osallistumaan enduron MM-sarjaan ja ajaa kaikki muut paitsi tänä viikonloppuna järjestettävän Saksan osakilpailun. Kytönen tulee avaamaan MM-kautensa toukokuun alussa Portugalin osakilpailussa Enduro Junior 1 -luokassa Husqvarna FE 250 -pyörällä.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Kytönen Motorsport osallistuu myös suunniteltuihin WESS -sarjan osakilpailuihin EM-, MM- ja SM-sarjojen lisäksi.

Teksti: Kytönen Motorsport -tiedotus

Uusin numero