SML: kilpailutoiminta voidaan käynnistää kesäkuun alusta alkaen

Suomen Moottoriliitto on julkaissut tiedotteen koskien tämän kauden moottoriurheilun kilpailutoimintaa. Alla tiedote kokonaisuudessaan.

Toukokuu on kulunut vauhdilla kohti viimeistä viikkoaan ja koko kuukauden puhuttavin aihe on ollut kesäkuun kilpailutoimintaan liittyvät rajoitukset ja niiden tulkitseminen. Olemme jännityksellä ja kärsimättöminä odottaneet viranomaisten ja Olympiakomitean tulkintaohjeita siitä, miten ja millaisessa muodossa kilpailutoiminta päästään vihdoin käynnistämään. 

Viimeisen viikon aikana on viimein saatu ”kättä pidempää”, kun viranomaisten tulkintaohje ja Olympiakomitean linjaukset kilpailutoiminnan järjestämiselle saatiin lajiliittojen käyttöön. Prosessi on vaatinut kärsivällisyyttä ja se on vienyt hieman enemmän aikaa, kuin mitä aluksi oli odotettavissa. Tälläkin hetkellä työtä tehdään edelleen sen eteen, että tulkintoja saadaan tapahtuman järjestämisen näkökulmasta entistä selvemmäksi.

SML käynnisti oman ohjeistuksen laatimisen heti Olympiakomitean linjausten julkitulon jälkeen ja koska tietoa löytyy useammasta osoitteesta, päätimme rakentaa SML:n verkkosivulle kokonaan oman osion, johon on pyritty keräämään kaikki jäsenistölle tarpeellinen, saatavilla oleva tieto kilpailutoiminnan tueksi. Urheiluyhteisössä on sovittu, että pyrimme hyödyntämään mahdollisimman paljon olemassa olevia ohjeita ristiriitojen välttämiseksi ja näin myös etenemme ohjeiden ja tiedotteiden myötä. Vastaamme myös toimistolla jäsenistön kysymyksiin.

SML:n kilpailutoiminta voidaan käynnistää viranomaisten ohjeistukset huomioiden kaikissa lajeissa ja kaikilla kilpailutasoilla 1.6.2020 alkaen. Tämänhetkiset rajoitukset sallivat maksimissaan 500 henkilön tapahtumien järjestämisen. Rajoitus tuo mukanaan haasteita taloudellisesti kannattavan tapahtuman järjestämiselle. Näin ollen emme pääse vielä kesäkuun aikana aivan normaaliin kilpailuaikatauluun. Muutamia kilpailuja on kalenteriin kuitenkin jo nyt varmistunut. Kilpailut avataan kerhojen kilpailulupahakemusten myötä normaalisti Motti-palveluun.

SML ei omilla linjauksillaan rajoita kilpailujen järjestämistä.  SML kannustaa jäsenkerhoja vastuulliseen toimintaa, jossa noudatetaan viranomaisten määräyksiä. On tärkeää huomioida harrastajien ja yleisön terveys. On myös tärkeää muistaa, että epidemia ei ole suinkaan vielä ohi. Pahin tilanne olisi se, että joutuisimme palaamaan tiukennettuihin rajoituksiin ja näin ollen keskeyttämään jo alkaneen kilpailukauden.

Kesän alku on osoittanut sen, että harjoittelu ja radalla tapahtuva toiminta ovat tärkeä osa jäsenistömme arkea. Ratojen ylläpitäjät ovat tehneet hartiavoimin töitä ratojen aukipitämiseksi.  On hienoa nähdä, miten tärkeäksi kilpailutoiminta ja ajoharjoittelu tänä vaikeana aikana koetaan. Kerhojen lisäksi luottamushenkilöt ovat tehneet suuren työn lajiemme kalentereiden valmistelussa ja kaikki ansaitsevat työstä suuren kiitoksen. Nyt on aika viedä työ käytäntöön ja avata ilmoittautumiset kauden ensimmäisiin kilpailuihin.

Vauhdikasta kesäkuuta kaikille!

Ville Salonen, pääsihteeri, SML ja Tapio Nevala, puheenjohtaja, SML

Uusin numero