Rockmotorsport KTM-kuljettajat nopeita mutta epäonnisia Karlskogassa

Niko Tanskanen ykköskorokkeella ja Juho Kantola kakkospallilla.

Viikonloppuna ajettiin Ruotsin Karlskogassa road racingin Pohjoismaiden mestaruussarjan ensimmäinen osakisa. Suomalaiset huippujuniorit Niko Tanskanen ja Juho Kantola osallistuivat Nordic Junior Trophy -sarjaan KTM RC390 -pyörillään. Niko ja Juho olivat koko viikonlopun nopeimpia kuljettajia, mutta kisalähdöissä hieman epäonnisia.

Lauantain ensimmäiseen kisaan tiimikaverit lähtivät sijoilta 1 ja 2. Kantola ampaisi kärkeen ja johti kilpailua Tanskasen hiillostaessa takarenkaassa kiinni. Parin ajetun kierroksen jälkeen radan loppupuolella Juhon kytkin alkoi luistaa ja vauhti vähän hiipui sillä seurauksella, että Niko oli jyrätä yli joutuen jarruttamaan etupyörän lukkoon ja ajautuen hiekoille pudoten samalla sijalle 14. Juho jatkoi vielä hetken kärjessä, mutta sitten kytkinongelmat pakottivat tulemaan varikolle. Tiimi sääti pyörää hieman ja Juho pääsi jatkamaan, mutta putosi samalla letkan hännille. Punalipun keskeyttäessä kisan oli Niko noussut jo hienosti sijalle neljä. Hieman omituisen luokkajaon vuoksi pojat kuitenkin olivat oman luokkansa 1. ja 3.

Niko Tanskanen
Sunnuntai alkoi sateisissa merkeissä ja pojat saivat loistavaa treeniä tulevia sadekisoja varten warmupissa. Kisaan päästiin kuitenkin kuivassa kelissä lähtöruutujen ollessa Nikolla 1 ja Juho 3. Juho otti taas loistavan startin ja ampui kärkeen. Tiukkaa vääntöä kärjessä neljän kierroksen ajan, kunnes pieni virhe pääsuoralla kostautui ja Juho putosi neljänneksi. Niko taisteli hienosti kärkinipussa läpi kisan Juhon hiillostaessa perässä. Puolessa välissä pojilla oli hieman haasteita kierroksella ohitettavien kanssa, jonka seurauksena kärkinippu hieman repesi. Ja kun taas punainen lippu keskeytti kisan, niin tulokseksi tuli sijat 2 ja 4, mutta omassa luokassa 1 ja 2.
Juho Kantola
Todella hieno viikonloppu kuitenkin kokonaisuutena ja pojat saivat hyvää oppia. Itseluottamusta varmasti kasvattaa myös se tieto, että ollaan Pohjoismaiden nopeimmat. Nikolle jäi viikonlopun nopein kierros ja Juholle toiseksi nopein. Tiimi kiittää tukijoita ja pojat mekaanikko-isiä.

Rockmotosport tiedotus

Uusin numero