Rekisteröinnit: Kärjessä Honda, suurin kasvaja Royal Enfield

”Matalalta on hyvä ponnistaa”, voisi kyyninen kommentoija todeta Royal Enfieldin ja Indianin tämän vuoden kasvusta, mutta merkeistä kumpikaan ei ole rekisteröintimääriltään millään muotoa marnigaalissa. Kuva: Royal Enfield

Heinäkuun rekisteröintitilaston perusteella uusia moottoripyöriä rekisteröidään hyvään tahtiin. Kärkikolmikon muodostavat Honda, Yamaha ja KTM, mutta Royal Enfield ja Indian voivat pullistella huimilla kasvuprosenteilla.

Traficomin julkaiseman rekisteröintitilaston perusteella Suomessa on rekisteröity tänä vuonna heinäkuun loppuun mennessä yhteensä 2814 uutta moottoripyörää. Viime vuonna saman ajanjakson lukema oli 2999, joten laskua on maltilliset 6,2 prosenttia.

Ylivoimaisella kärkipaikalla jatkaa Honda perässään yhtä selvällä kakkospaikalla majaileva Yamaha, vaikka japanilaiskaksikon pyöriä onkin rekisteröity viime vuotta vähemmän. Seuraavilta sijoilta löytyvät KTM ja Kawasaki ovat sen sijaan onnistuneet nostamaan rekisteröintimääriään mukavasti.

Eniten laskua on Harley-Davidsonilla, jonka rekisteröinnit ovat lähes puoliintuneet viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Indian kiittää ja kuittaa, ja liki tuplaa rekisteröinnit. Vielä Indianiakin huikeampia nousuprosentteja esittää juuri kärkikymmenikön ulkopuolelle jäänyt Royal Enfield, jonka 60 heinäkuun loppuun mennessä rekisteröityä pyörää tarkoittavat noin 173 prosentin nousua.

– Päätettiin ottaa pyöriä varastoon niin, että varmasti riittää myytävää, nauraa Royal Enfieldin maahantuojan Riku Motorin Riku Routo vastauksena kysymykseen myyntimäärän kasvusta.

– Tällä hetkellä [24.8. toim. huom] lukema taitaa olla 66 myytyä pyörää, ja vaikka myynti hiipuu aina syksyllä, veikkaisin, että myymme 75 pyörää tämän vuoden aikana. Mutta kyllä tässä töitä on tehty ja tehdään jatkossakin – kunhan paperityöt saadaan viimeisteltyä, aloitamme uuden Royal Enfield -myymälän rakentamisen. Vaikka Suomi on Royal Enfieldille pieni markkina, on meillä täysi tehtaan tuki ja meidän tekemisemme todella kiinnostavat heitä, Routo kertoo.

– Ja sitä paitsi, tulossa on tosi makeita ja mielenkiintoisia uutuuksia.

Moottoripyörien rekisteröinnit Suomessa 1.-7.2023:

  1. Honda 539 kpl, -25,9 %
  2. Yamaha 444 kpl, -7,5 %
  3. KTM 359 kpl, +16,2 %
  4. Kawasaki 243 kpl, +10,0 %
  5. BMW 232 kpl, -2,5 %
  6. Husqvarna 124 kpl, -13,9 %
  7. Triumph 114 kpl, -0,9 %
  8. Suzuki 89 kpl, -8,2 %
  9. Harley-Davidson 86 kpl, -49,1 %
  10. Indian 74 kpl, +89,7 %

Uusin numero