Prätkällä töihin -päivä 5.6.2020 – keulakuvina terveydenhuollon ammattilaiset

Radiologilogi Sakari Kainulainen Kuopion Yliopistollisen sairaaralan pihalla 19. toukokuuta 2020.

Prätkällä töihin -päivää vietetään 5.6. Tänä vuonna moottoripyöräilyn iloa levittävän päivän teemana on terveydenhuoltoalan henkilökunnan tukeminen. ”Vaativa työ vaatii vastapainoksi harrastuksen, jossa saa vain nauttia kyydistä”, sanovat päivän keulakuvat radiologi Sakari Kainulainen ja sairaanhoitaja Juha-Pekka Miettinen. Moottoripyöräala tukee terveydenhuollon työtä tekemällä lahjoituksen suojavarusteiden hankintaan.

Moottoripyöräillessäoma vapauden tunne on konkreettisesti läsnä. Vain minä, pyörä, tie ja vauhti. Nenässä kaikki peltojen tuoksut – niin kukkien, kuin lannankin, Sakari Kainulainen Kuopion yliopistollisesta keskussairaalasta nauraa. 

Samaa mieltä on Meilahden sydänkirurgian teho-osastolla työskentelevä Juha-Pekka Miettinen:

– Työpäivän jälkeen päristely on kuin terapiaa ja hyvä fiilis taattu – oli työpäivän aikana tapahtunut mitä vaan. Moottoripyöräilyyn pitää keskittyä niin täysillä, että työasioita ei yksinkertaisesti edes voi miettiä.

– Minä moottoripyöräilisin vaikkei olisi raskasta työtäkään. Aivot saavat levätä, kun aidosti nauttii harrastuksestaan ja vapaa-ajastaan, Kainulainen sanoo.

Moottoripyöräillessä matka on päämäärää tärkeämpi

Tänä keväänä terveydenhuollon ammattilaiset ovat joutuneet venymään jaksamisessaan äärirajoille. Miettisen työympäristö muuttui maalis-huhtikuussa sydänkirurgiaosastosta koronapotilaita hoitavaksi teho-osastoksi. Nyt työ on palannut taas normaaliin, mutta tilannetta seurataan tarkasti. Työ teho-osastolla vaatii henkistä kanttia sekä rauhallisuutta toimia järkevästi tilanteessa kuin tilanteessa.

– Teho-osastolla vuorokauden ajoilla ei ole väliä. Potilaiden tila voi heiketä sekunneissa, joten valmiina pitää olla koko ajan. Usein äkilliset, tuskalliset tai surulliset tilanteet tai esimerkiksi ikävien uutisten vieminen omaisille kuormittavat henkisesti. 

Silloin Miettistä helpottaa oma terapiatuokio Honda CB 900 Hornetin selässä, jonne hän hyppää usein heti työpäivän päätteeksi. 

– Työmatkani on vain 13 kilometriä, mutta ajelen usein Helsingistä ulos maaseudulle. Yleensä minulla ei ole mitään päämäärää, nautin vain matkasta ja ajamisen ilosta.

Kainulaisen työmatka on vain pari kilometriä, joten hänellä matkakumppanina on kaksipyöräinen, mutta poljettava malli. Moottoripyörällä hän huristelee kuitenkin jopa 15 000 kilometriä kesässä. Osan matkoista hän ajaa Suomessa ja osan Saksassa, jossa hänellä on toinenkin oma pyöräkaunotar Suzuki GSX-R 1000 ystävän luona odottamassa jokakesäistä vierailijaa. 

– Ostin moottoripyörän aikoinaan siksi, että kävi kateeksi kavereita, joilla oli pyörä. Pääsin töihin ja heti ensimmäisestä palkasta ostin oman menopelin vuonna 1983.

Kainulainen kertoo, että pyörän selässä hänestä, nyt 63-vuotiaasta lääkäristä kehkeytyy ”teini-Sakari”:

– Iästä häviää heti reilusti 30 vuotta!

Lajin turvallisuus on kehittynyt vuosien saatossa

Kainulainen kipuaa pyörän selkään aina hyvän sään aikana. Palavasta pyörärakkaudesta huolimatta Kainulaista ei houkuttele kaatosade tai kylmät kelit, joskaan ”tarveajo” ei katso säätä. Miettinen kuittaa, ettei kylmä haittaa menoa lainkaan – silloin puetaan vain vähän enemmän päälle. 

Asianmukaiset varusteet ovat moottoripyöräilyssä tärkeitä ja lajin turvallisuuteen on kiinnitetty viime vuosina paljon huomiota. Silti terveydenhuollossa ollaan tietoisia moottoripyöräilyn riskeistä. Kainulainen ja Miettinen puhuvat ennakoivan ajamisen puolesta ja huomioivat aina, ovatko autoilijat varmasti noteeranneet heidät liikenteessä. 

– Olen mukana paikallisessa liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnassa lääkärijäsenenä ja käyn luennoimassa kouluissa moottoripyöräilyn ilosta ja turvallisesta ajotyylistä. Kannustan prätkäilijöitä liittymään moottoripyöräkerhoihin. Niissä saa ajantasaista tietoa lajiin liittyvistä asioista, Kainulainen kertoo.

Kainulainen itse kuuluu Kuopion moottoripyöräclubiin sekä valtakunnalliseen Gospel Riders -kerhoon. Laulaako Kainulainen gospelia ajaessaan?

– En minä välttämättä gospelia laula, mutta joku korvamato alkaa korvissa heti luikertamaan, kun viiletän pitkin teitä. Kyllä minä joskus saatan ääneenkin laulaa, Kainulainen naurahtaa.

Prätkälähettiläät hyvän asian puolesta – jokaisesta koeajosta euro terveydenhuollon suojavarusteisiin

Kumpikaan ei oikein osaa konkretian tasolla selittää, mikä moottoripyöräilyssä lopulta on parasta. Vapauden tunne vilahtelee keskustelussa tiuhaan, sekä endorfiinit ja kauniit maisemat.

– Ei sitä voi järjellisesti selittää, eikä tarvitsekaan, Kainulainen pohtii.

Miettinen sanoo olevansa työyhteisössään oikea prätkälähettiläs, joka mielellään kertoo moottoripyöräilyn ilosta kaikille kiinnostuneille. 

Nyt orastavasta innosta ja kiinnostuksesta moottoripyöräilyyn on myös hieman hyötyä.Jokaisesta kesällä ajetusta maahantuojien ja moottoripyöräliikkeiden järjestämästä koeajosta lahjoitetaan yksi euro terveydenhuollon suojavarusteiden hankintaan. Hyväntekeväisyyskampanja alkaa Prätkällä töihin -päivänä 5.6 ja pottia kerrytetään 30.8 asti. Lahjoitus luovutetaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille HUS:lle syyskuun aikana.

Koeajoja moottoripyöräkaupoissa järjestävät lähes kaikki suurimmat moottoripyörämerkit. Verkkosivuilta http://moottoripyorienkoeajopaiva.messukeskus.com löytyy lista järjestettävistä koeajoista. Listauksesta löytyy koeajojen ajankohta, paikkakunta ja koeajopaikka. Yksittäiset koeajopäivät liikkeissä pystytään järjestämään niin, että tilaisuus on kaikille turvallinen. Asiakkaita voidaan palvella ulkona ja sekä turvaväleistä että hygieniasta pidetään hyvää huolta. 

Uusin numero