Moto Adventure Days -tapahtumassa oli esittelyssä sorareittien suunnitteluun kehitetty soralle.fi-palvelu. Kokeilin palvelua tekemällä reitin Himokselta Helsinkiin.
Vierailin viime viikolla MAD-tapahtumassa (juttu tulossa näillä näkymin Biken numeroon 1/26), jossa soralle.fi-palvelun kehittäjä, Mikko Kärkkäinen, esitteli palvelua ja kertoi sen taustoista. Kuten tämän tyyppiset palvelut monesti, tämäkin on syntynyt kehittäjän havaittua itse, että asian voisi ehkä tehdä helpomminkin.
Selainpohjainen palvelu hyödyntää maanmittauslaitoksen maastokarttoja – joista löytyy tiedot esimerkiksi puomeista, joten palvelu osaa välttää niitä – ja reittisuunnittelua voi muokata monien eri asetusten avulla. Nopeaa käyttöä varten käytettävissä on kolme esiasetettua valintaa, joita voi tietenkin muokata haluamallaan tavalla. Lisäksi reitin voi jakaa osuuksiin, ja käyttää eri osuuksilla erilaisia asetuksia.
Ja asetuksia, niitä on paljon. Käyttäjä saa valita suosittavat tietyypit, kuinka voimakkaasti niitä suositaan, vältetäänkö yksityisteitä ja puomeja sekä kuinka nopeaa tai hidasta reittiä on hakusessa. Vaikka asetuksia on runsaasti, niiden käyttö on hyvin helppoa. Lisäksi kartalle saa lisättyä erilaisia tasoja, esimerkiksi ajokieltomerkit tai bensa-asemat.
Koska tietokone ei ollut matkassa, käytin reittisuunnitteluun mobiiliversiota. Se on myöhemmin kokeilemaani tietokoneversiota huomattavasti vähemmän käyttäjäystävällinen, ja aiemmin laadittu reitti on helppo kadottaa – useaan kertaan. Ärsyttävää. Laadin reitin Himokselta Seutulaan maksimisora-asetuksilla, ja siitä eteenpäin isoja teitä ja nopeaa matkantekoa suosien. Reitti olikin mainio ja sisälsi paljon hyvin pieniä teitä, joita en takuuvarmasti olisi löytänyt omin nokkineni.
Reittiä kannattaa pitää hieman silmällä, sillä satunnaisesti palvelu saattaa heittää asfalttitieltä tarpeettoman parinsadan metrin mutkan hiekalle, tai kulkea yllättäen pihan läpi. Lisäksi maastokartoissa ei huomioida mahdollisia kääntymisrajoituksia, joten palvelukaan ei niitä ymmärrä. Matkalle osui muutamia ajokieltomerkkejä, joita käyttäjät voivat lisätä palveluun, jotta se osaa välttää niitä muille reittejä suunnitellessaan. Huomiona ilmoitettu matka-aika on varsin optimistinen.
Palvelu edellyttää jatkuvaa nettiyhteyttä, ja katvealueilla toiminta olikin hieman hidasta. Suunniteltu reitti on mahdollista ladata GPX-tiedostona, jota voi käyttää valitsemassaan navigointiratkaisussa. Jos reitin siirtää navigointilaitteeseen jälkenä, ei sen käyttämillä kartoilla ole väliä – reitti piirtyy navigaattoriin sellaisenaan. Jos sen siirtää reittinä, navigaattori mukauttaa reitin omiin karttoihinsa, mutta tällöin peliin saa reittiopastuksen. Seuraavaksi aionkin koittaa reitin siirtämistä Locus Mapiin, johon olen ladannut maastokartat – eli reitin pitäisi pysyä suunniteltuna.
Ensikosketuksen perusteella soralle.fi on erinomainen palvelu, joka todella avaa soratiet niiden ystäville. Aiemmin jopa tuntikausia kestänyt reittisuunnittelu sujuu muutamissa minuuteissa, eikä kaltaisteni laiskojen karttojen selaajien tarvitse ärsyttää TET-reittien varsilla eläviä ihmisiä sahaamalla samoja teitä edestakaisin.
Palvelu on maksullinen, kuukausimaksu on 10 euroa ja vuodeksi sen saa käyttöönsä 40 eurolla. Kukkaronnyörejään ei tarvitse kuitenkaan raottaa välittömästi, sillä uusille käyttäjille on tarjolla kahden viikon maksuton kokeilujakso. Jos soralla ajaminen kiinnostaa yhtään, suosittelen lämpimästi käyttämään sen palveluun tutustumiseen. Ainakin omasta mielestäni soralle.fi on hyvinkin hintansa arvoinen.