North West 200: Kostamo päätöspäivänä kolmesti kympin sakkiin

Katkenneet ketjutkaan eivät estäneet Erno Kostamoa ajamasta North West 200:n päätöslähdössä kymmenennelle sijalle.

Pohjois-Irlannin suurin vuosittain urheilutapahtuma North West 200 saatiin päätökseen lauantaina. Sekä Superstock- että Superbike-luokissa kilpailleelle Erno Kostamolle päätöspäivä oli kiireinen, sillä ohjelmassa oli yksi Superstock- ja kaksi Superbike-luokan kilpailua. 

-Ensimmäistä kertaa on sellanen olo että on saanut ajjaa tarpeeks.

Kaikki kolme kilpailulähtöä päättyivät yhden tai useamman kerran punaiseen lippuun, joten päivä oli rikkonainen ja siten myös raastava kuljettajille.

Kun palkintojenjako oli ohi lauantaina noin iltayhdeksältä, soitti Kostamo ja kertoi kilpailukuulumiset, Sen jälkeen edessä oli vielä pyörien, osien ja työkalujen pakkaus laatikoihin ja rekkaan, puoliltaöin oli tarkoitus päästä nukkumaan ja aamukolmelta jo suunnattiin lentokentälle ja kotiin. Juna pitäisi olla perillä Joensuussa sunnuntaina illalla noin klo 23.30, joten kiireinen katuratakuski ehtii vielä hetkeksi viettämään äitienpäivää kotiin ennen vuorokauden vaihtumista. Ja maanantaina edessä on normaali työpäivä.

-Aamulla töihin kattomaan miten pojat on viikon firmaa pyörittäneet. Vuorossa on puolitoista viikkoa töitä, kerätään firman ja sponsorikassaan rahhoo, ja sitten kohti Mansaarta. Meen harjoittelemaan kolmeksi päiväksi ennen kuin tiimi ja mekaanikot lentää perässä. Sitten onkin vuorossa pyörien huolto ja moottorien vaihdot NW:n jäljiltä, ennen kuin Mansaaren TT alkaa. 

Mutta miten meni North Westin päätöspäivä? Kostamo on usein sanonut, että kilpailuissa ja harjoituksissa hänelle sattuu ja tapahtuu niin paljon kaikenlaista, että uran jälkeen olisi varmasti riittävästi sisältöä vaikka kirjan kirjoittaisi. Tällä kertaa puhelu alkaa syvällä huokauksella ja viittauksella tähän kirjaprojektiin.

-Tästäkin päivästä tulis taas kirjaan artikkelia ja vaikka kokonainen luku, huh!

Aamulla ajettiin ensimmäinen Superbike-luokan kilpailu. 

-Se oli vaikee, ei saanut kunnolla rytmistä kiinni, mutta kierrosaika parani taas sekunnilla, eli kaiken kaikkiaan oli hyvää tekemistä.Tipuin taas startissa viimeiseksi eli 30. sijan tienoille. Sieltä sitten alkoi nousu. Ensimmäiseen mutkaan tein elämäni jarrutuksen, puhdas stoppari kuin jenkkien supercrossikisoissa, molemmat jalat maassa ja kaikkien eteen, siinä sain heti hyvin noustua sijoituksia. 

Kilpailu keskeytettiin viimeisellä kierroksella punalipulla, tulokset edellisen kierroksen mukaan ja siihen mennessä Kostamo oli ehtinyt nousta sijalle yhdeksän.  Pienemmän luokan kilpailun aikana oli ohjelmassa haukata nopeasti evästä ja saada energiatasot takaisin kohdilleen. Sitten vuorossa olikin jos Superstock-luokan kilpailu.

-Kierrosaika parani taas, sain porukkaa kiinni ja paransin koko ajan sijoitusta, mutta punalippu keskeytti jälleen. Seiskasijaan oli mahdollisuus, mutta keskeytyksen takia tulokseksi tuli kahdeksas sija. Tuntuu toi stokkipyörä kyllä hyvälle. Superbikeakin saatiin täällä paremmaksi, mutta ei ole vielä yhtä hyvä ja tuntuu että stokilla pääsee paremmin.

Koko päivän viimeisenä ajettiin Superbike-luokan toinen kilpailulähtö. Nyt Kostamolla onnistui lähtö ensimmäistä kertaa niin, ettei hän tippunut viimeisten joukkoon. Mutta onnetar hylkäsi joensuulaisen jo ensimmäisellä kierroksella.

-Ekan kierroksen puolessa välissä ketjut katkes, mutta kun seuraavassa mutkassa Davey Toddilla hajos moottori ja tuli öljyy radalle, niin tuli punalippu ja kilpailu keskeytettiin. Jätin ketjuttoman pyöräni erään talon pihhaan ja kävelin radan varteen odottelemaan kuljetusta varikolle, mitä saattaa joutua odottamaan puolikin tuntia. Näin pitkän suoran päässä Harrisonin ja muita kärkiukkoja, yheltä tutulta belgialaiskuskilta kysyin kyytiä varikolle ja se sanoi että ehdottomasti. Samalla tajusin, että kun tää oli Superbike-kisa, että stokkipyörällä saapi ajjaa Superbike-kisassa, juoksin äkkiä lähimmälle talolle missä oli terassilla väkeä juhlatunnelmissa, pyysin puhelimen lainaan ja mietin että kenelle mie soitan kun en muista kenenkään numeroa ulkoo. Selailin sponsorini Bellabitin numeron sen puhelimen netillä, firmassa oli tietysti vastaaja päällä kun on viikonloppu, lopulta löysin vaimon numeron, sanoin että soita äkkiä Pekan vaimolle ( Ernon mekaanikko Pekka Oikkonen), että se soittaa varikolle Pekalle että äkkiä stokkipeli kuntoon ja uudet renkaat alle, että jatkan kisaa sillä. Sitten äkkiä ettimään tarrasarjat rekasta ja vaihtamaan oikean väriset kilpailunumerot stokkipyörään. Varikolla muistin että perkele, unohtui transponderi sinne talon pihaan jätettyyn Superbike-kilpuriin. Pekka juoksi lämmittelykierroksen aikana kilpailutoimistoon (mikä näkyi BBC:n televisiokuvassakin, kun Pekka vilahti lähtöpaikalla selostaneen Stephen Watsonin takaa vauhdilla ohi) hakemaan uutta ponderia, niillä ei ollut antaa mutta kilpailunjohtaja sanoi Pekalle että mee ottamaan parc fermestä Davey Toddin pyörästä ponderi, että hän kertoo ajanottoon että Kostamo ajaa sillä. Lämmittelykierroksella pysähdyin Superbike-pyöräni luo ja yritin ottaa oman ponderini siitä, mutta siinä oli varmistuslangat, niin jouduin käydä vielä talosta lainaamassa sivuleikkurit, sain ponderin irti ja panin sen puvun sisään. Lähtöruudussa sitten oma ponderi paikalleen ja puolikylmillä renkailla kisaan, joten ekat puoli kierrosta piti ottaa varovasti. Olin ekan kierroksen jälkeen 12. sijalla ja nousin jo yhdeksänneksi ennen kuin punalippu nousi, mutta tulokset tulee edellisen kierroksen jälkeen, joten tuloksissa olen kymmenes. 

Vaikka tapahtumia päätöslähdössä riitti enemmän kuin lääkäri määrää, niin Kostamo ajoi Superstock-pyörällä viikon parhaan kierrosaikansa. Lisäksi keskeytetyllä kierroksella olisi tullut sektoriaikojen perusteella vielä pari sekuntia kovempi kierrosaika, jos se olisi saatu ajaa loppuun asti. Ajaminen siis alkoi koko ajan onnistua paremmin ja kierrosajat paranivat hyvän stepin viime kerrasta, mutta silti Kostamo ruoski itseään heti kisan päätyttyä.

-Hölmö sannoo, mutta on tosiasia, että vaikka pystyin ajamaan uran parhaimpia sijoituksia, niin pittää myöntää ettei ossoo ajjaa. Kokemusta puuttuu, kärkiukot on olleet täällä 15 kertaa enemmän ajamassa, mutta maailman kärkeen että saahaan punnerrettua, niin katuradalla ajotyyliä pitää hieroo vielä erilaiseksi.

Lauantain ensimmäisen Superbike-kisan tulokset:

Lauantain Superstock-kisan tulokset:

Sunnuntain toisen Superbike-kilpailun tulokset:

Tässä vielä linkki Ernon kommentteihin tiistain ensimmäisen Superstock-kisan jälkeen:

Uusin numero