No Time To Die – James Bond koeajoi Tiger 900:n ensimmäisenä

Triumphin toimittamilla erikoisvarustelluilla Tiger 900- ja Scrambler 1200 -malleilla ajettiin tulevan James Bond -elokuvan kuvauksissa useita stunt-kohtauksia.

Kaksi isobritannialaista ikonia – James Bond ja Triumph – kohtaavat valkokankaalla, kun tulevassa No Time To Die -elokuvassa nähdään kaksikin eri Triumph-mallia tositoimissa. Triumphin toimitusjohtaja Nick Bloorin mukaan valkokangas ei ole brittimerkille uusi tuttavuus, vaan merkin pyöriä on nähty vuosikymmenten saatossa erittäin menestyksekkäissäkin elokuvissa. Ehkä kuuluisimpana Suuri Pakoretki -elokuva, jossa prätkäfriikkinä tunnettu pääosan esittäjä Steve McQueen olisi halunnut itse ajaa Triumphilla kaikki moottoripyörällä ajettavat kohtaukset. Kuvausaikataulun ja pääosan esittäjän terveyden turvaamiseksi turvauduttiin kuitenkin stunt-kuljettajan käyttöön. Siltikin Bloor odottaa jännittyneenä seuraavan Bond-elokuvan ensi-iltaa ja sanoo haluavansa nähdä mihin kaikkeen Triumph elokuvassa pystyy.

Bond-elokuvien stunt-koordinaattori Lee Morrison kiittää Triumphia hyvästä yhteistyöstä ja korostaa erityisesti sitä kädenojennusta, että elokuvan kolmen avainkohtauksen kuvauksiin saatiin käyttöön Triumph Tiger 900 -malli jo paljon ennen mallin virallista julkistusta. Elokuvissa Tigerillä ajettiin mm. terävissä kivikoissa, syvässä mudassa, kovilla nopeuksilla sekä tehtiin näyttäviä hyppyjä ja komeita alastuloja. James Bondin voidaankin sanoa olevan Tiger 900:n ensimmäinen virallinen koeajaja.

Järjestyksessään 25. virallisen Bond-elokuva No Time To Dien oli määrä saada ensi-iltansa 2. päivä huhtikuuta 2020. Koronavirusepidemian takia ensi-ilta on siirretty marraskuuhun 2020.

Uusin numero