Niki Tuuli: Merkin vaihtuessa oli ”opeteltava uudelleen ajamaan moottoripyörällä”


– Honda tuntuu selvästi aggressiivisemmalta ja sitä on ajettava aivan eri tavalla kuin viime kauden pyörääni, toteaa neljän päivän testeistä juuri palannut Supersport-luokan MM-sarjaa ajava Niki Tuuli.

Niki Tuuli otti ensimmäiset tuntumat uuteen CIA Landlord Insurance -tiimin Hondaan tällä viikolla. Ensin ajettiin kaksi päivää testiä Portugalin vuoristoratamaisella Portimaon radalla. Sieltä yhden välipäivän aikana siirryttiin MM-sarjasta tuttuun Espanjan Jereziin, jossa niinikään ajettiin kaksi päivää.
– Kierroksia kertyi yhteensä 385. Todella hyvä määrä kierroksia neljässä päivässä, sillä Jerezissä päästiin ajamaan vain iltapäivisin klo 12-17 välillä.

Jerezistä Tuuli matkusti takaisin Suomeen ja kolmen tunnin lentokoneessa nukuttujen torkkujen jälkeen mies edusti yhteistyökumppaniensa Imatran Moottorikerhon, Hondan ja Nuvizin osastoilla MP18-näyttelyssä. Supersportin MM-sarja pyörähtää käyntiin kolmen viikon kuluttua Australian Phillip Islandin radalla. Tuuli matkustaa Australiaan viikkoa ennen MM-avausta, sillä samalla radalla ajetaan vielä kahden päivän testit ennen kisaviikonloppua.

Tämän viikon Portimaon ja Jerezin testien jälkeen Tuuli ja Simon Buckmasterin CIA Landlord Insurance Honda -tiimi lähtevät Australiaan erittäin luottavaisina.
– Jerezissä sain ajaa kahdella eri Hondalla ja niistä parempi valittiin sitten lopulta alle ja sillä kokeiltiin testien päätteeksi mihin pyörän rahkeet riittävät. Paransin omaa Jerezin ennätysaikaani 0.7 sekunnilla ja testien ykkösestä Federico Caricasulosta jäin 0.1 sekuntia, toteaa Niki Tuuli erittäin tyytyväisenä.

Tallin ja pyörämerkin vaihto toi ajamiseen paljon muutoksia.
– Hondan moottori on luonteeltaan paljon tasaisempi mutta pyörä käyttäytyy muuten paljon aggressiivisemmin ja tekee äkkinäisempiä liikkeitä.
Mainituista syistä pyörän päällä liikkumistakin oli muutettava selvästi ja toinen iso ero ajamisessa oli, että Hondassa takajarrua on käytettävä paljon kovemmin runttaamalla, vähän samalla tavalla kuin Tuuli kertoo Moto2-pyörän edellyttävän ajajaltaan.

Onnistuneiden testien ja huippukierrosajan lisäksi Tuuli kertoi olevansa tyytyväinen siihen miten yhteistyö uuden tiimin kanssa lähti käyntiin.
– Yllättävän helppoa oli päästä sinuiksi uuden tiimin kanssa. Se auttoi paljon että heillä oli tarkat viime kauden kuskin Jules Cluzelin säädöt tiedossa. Kun minulla ja Cluzelilla on painoeroa vain neljä kiloa, niin säätöjen peruslähtökohdat olivat hyvin ”alueella” ja päästiin heti kunnon vauhtiin. Talli kiitteli erityisesti siitä, että joka kerta radalla mennessäni ajoin todella tasaisia kierrosaikoja ja ne pysyivät tasaisina vaikka säätöjä muutettiin välillä, sanoi Tuuli ja suuntasi MP18-messuilta lauantain päätteeksi takaisin kotiin Imatralle.

Uusin numero