Motoristeilta vaaditaan nyt sekä tarkkuutta että kärsivällisyyttä

Sadonkorjuuaika on kiihkeimmillään ja maaseudun mutkateitä tahkoavat motoristien lisäksi myös maatalouskoneet.

Maaseutujen parhaita mutkateitä ajaessa tuntuu välillä siltä kuin ne olisi suunniteltu pelkästään motoristeja varten. Mutta ne eivät ole. Erityisesti keväisin ja näin syksyisin tiellä liikkuvat myös maatalouskoneet. Moottoripyörien ja maatalouskoneiden liikkumisessa maanteillä on nopeuseron lisäksi mm. se ero, että ensin mainitut liikkuvat siellä yleisimmin harrastuksen parissa, jälkimmäiset elinkeinon takia. 

Motoristeja saattaa harmittaa ajaa neljääkymppiä huristelevan traktorin tai vielä selvästi hitaammin liikkuvan leikkuupuimurin takana juuri silloin, kun edessä aukeaisivat koko tieosuuden parhaat mutkat. Siinä vaiheessa on syytä työntää jäitä kypärään ja odottaa sopivaa ja turvallista ohituspaikkaa. Sadonkorjuuaikana maanviljelijät joutuvat välillä hyödyntämään poutasään jokaisen minuutin ja silloin saattaa kiireessä jäädä muutama asia puolitiehen; renkaista saattaa irrota savea tielle tai rikkoutuneen suuntavilkun korjaaminen saattaa odottaa seuraavaa sadepäivää. Kukaan ei tahallaan tuo traktorillaan savea tielle tai aja toimimattomilla ajovaloilla tai suuntavilkuilla, mutta silti niin välillä tapahtuu. Ohitustilanteissa motoristin kannattaakin olla erityisen tarkkana monesta syystä; hitaasti liikkuvat koneet saattavat kääntyä yllättäen vasemmalle, leikkuupuimurin kohdalla myös oikealle kääntyminen on huomioitava, sillä kääntyvät takapyörät aiheuttavat usein puimurin perän koukkaamisen vastaantulijan kaistalle. Kapeimmilla teillä leikkuupuimurin kokonaisleveys saattaa nielaista helposti puolet vastaantulijan kaistastakin, joten sokeisiin mutkiin ei kannata kallistaa liian rohkeasti.

Vehnänjyviä ajolinjalla

Vaikka koneita ei olisikaan näkyvillä, niin motoristien kannattaa silti tarkkailla tähän aikaan vuodesta ajorataa normaalia tarkemmin. Ajokaistalla saattaa nimittäin olla kärryistä tielle valunutta viljaa, joka moottoripyörän renkaiden alla tuntuu kuin kuulalaakereilla ajaisi. Nämäkin tilanteet ovat onneksi aika harvinaisia, mutta toisaalta kohdalle ei tarvitse osua kuin yksi tällainen tilanne, niin seuraukset voivat olla vakavat.

Uusin numero