Silve Racing -tiimin Jere Haavisto avasi kilpailukautensa tänään Latvian Aizputessa maan mestaruussarjan avausosakilpailussa. Aamun aika-ajossa KTM-kuljettaja oli MX1-luokassa kolmas jääden 1,7 sekuntia pohja-ajan ajaneesta Latvian Karlis Sabuliksesta. Kilpailuerissä Haavisto ajoi eräsijat neljä ja kaksi ollen päivän yhteistuloksissa kolmas.
-Vähän vauhtia uupuu vielä tällaiselta saviradalta, kun sitä ei ole oikeastaan tullut ajettua vielä tänä keväänä sekä tietysti kauden ensimmäinen kilpailu on haastava, kun kädet puutuvat. Nyt on kuitenkin hyvä, kun sain tämän kilpailun alle ennen ensi viikonloppuna ajettavaa Latvian EM-osakilpailua, mihin lähdetään hyvällä fiiliksellä taistelemaan hyvistä sijoituksista. Täytyy sitten Latvian kilpailun jälkeen alkaa taas hieman enemmän keskittyä näihin saviratoihin, että vauhtia alkaa myös löytyä tällä materiaalilla, Haavisto kertoi kilpailun jälkeen.
Haaviston kilpailukausi jatkuu siis tulevana viikonloppuna Latvian Kegumsissa EMX Open-luokan osakilpailulla.