Misanon MotoGP-testit – Uusia runkoja, moottoreita, aerodynamiikkaa ja kuljettajia

Jack Miller vahtii tarkkaan kilpailijoiden kalustoa.

MotoGP-tiimit ajoivat Misanon GP-viikonlopun jälkeen samalla radalla kahden päivän testit. Radalla nähtiin kaksi ensi kauden uutta kuljettajaa ottamassa tuntumaa tuleviin työkaluihinsa. Tiimit testasivat ahkerasti niin uusia runkoja, moottoreita, aerodynamiikkaa kuin elektroniikkaakin.

Tiistain ja keskiviikon testeissä olivat mukana kaikki MotoGP-luokassa mukana olevat pyörämerkit. Kahden päivän testeissä nähtiin mukana niin kilpa- kuin testikuljettajiakin. Osa tiimeistä keskittyi jo pääasiassa vuoden 2022 pyörien testaamiseen, osa tavoitteli parannusta suorituskykyynsä tämän kauden viimeisiin MM-osakilpailuihin. Francesco Bagnaia Ducatillaan oli testien nopeiin, joskaan absoluuttiset kierrosajat eivät olleet näiden päivien tärkein anti.

Marc Marquez, Honda RC213V

Honda

Hondalle Misanon testirupeama oli sisällöltään valtava. Tiistain aloitti testikuljettaja Stefan Bradl kurvaamalla radalle radikaalisti muokatulla vuoden 2022 RC213V-pyörällä. Kun olosuhteet iltapäivällä paranivat, oli Marc Marquezin vuoro ulkoiluttaa samaa pyörää. Suurimmat erot tämän vuoden pyörään ovat ilmanottoaukon muotoilu, pyörän takakate ja äänenvaimentimien sijoittelu. Keskiviikkoaamuna oli tehdastiimin toisen kuljettajan Pol Espargaron vuoro testata samaa pyörää, jota Bradl ja Marquez ajoivat tiistaina. Myös Marquez nähtiin radalla, ja nyt hänellä oli allaan niinikään vuoden 2022 pyörä, mutta tämän vuoden Assenista lähtien käytössä olleella aeropaketilla. LCR Hondan Alex Marquez puolestaan haki testeissä parannusta pyörän painojakaumaan, ja testeillä saatiinkin pyörän käsittelyä parannettua. LCR Hondan kuskit testasivat myös heille uusia runkoja ja aeropaketteja, jotka tehdas-Hondat ottivat käyttöön jo aikaisemmin tällä kaudella.

Ducati

Testien avauspäivänä Ducati esitteli kaksi uutta aeropakettia. Tehdas-Ducati-kuljettajat Francesco Bagnaia ja Jack  Miller testasivat niitä samanaikaisesti toisiaan vastaan radalla. Bagnaia kaatui kerran ensimmäisenä päivänä, mutta sillä ei ollut vaikutusta hänen testiaikatauluihinsa. Samoja aero-osia testasivat myös Pramac Racingin Jorge Martin ja Avintia Esponsoraman Enea Bastianini, joista jälkimmäinen kaatui molempina testipäivinä. Luca Marini puolestaan löysi selvästi jotain uutta testeistä, sillä hänen ajoi testeissä nopeampia kierrosaikoja kuin kertaakaan edeltävän kisaviikonlopun aikana. 

Fabio Quartararo haki viimeisimpiä säätöjä loppukauden kisoihin, jotta kärkipaikka MM-pisteissä säilyisi loppuun asti.

Yamaha

Yamahalla oli testeissä mukana uusi runko, mutta ensi vuoden pyörä ei ollut heidän pääasiansa näissä kahden päivän testeissä. Fabio Quartararo ajoi vuoden 2022 pyörällä ensimmäiset testikierrokset, mutta palasi pian tämän vuoden pyörään ja haki parannuksia seuraavaa Misanon kisaa varten, joka ajetaan jo ensi kuussa. Franco Morbidelli oli onnekas, sillä hän välttyi loukkaantumisilta kaaduttuaan kahdesti keskiviikkona. Morbidellille testien päätarkoituksena oli tottua paremmin hänelle uuteen Yamahan tehdaspyörään. Hän ajoi kahden päivän aikana yhteensä 70 kierrosta, ja sanoi päässeensä paremmin sinuiksi erityisesti etupään tuntuman kanssa. Petronas Yamahan Valentino Rossille testit olivat viimeiset virallisena MotoGP-kilpakuljettajan. Hän keskittyi elektroniikan säätöihin, sillä tiimiä on vaivanneet pito-ongelmat viime aikoina. Uudelle tiimikaverille Andrea Doviziosolle testit olivat hyvä keino tottua ja päästä kiinni uuden työkalun ominaisuuksiin ja saloihin, mutta hän testasi myös uutta hiilikuituista takasvingiä keskiviikkona. Doviziosolle kertyi kahden päivän aikana yhteensä 130 testikierrosta Misanon radalla. Yamahan edustajien mukaan ensi vuoden pyörän testeistä vastaa tässä vaiheessa pääosin Cal Crutchlow, ja tehdastiimin kuljettajat pääsevät Crutchlowin säätämän pyörän kimppuun Valencian kisan jälkeisissä testeissä. 

Joan Mir

Suzuki

Sekä hallitseva maailmanmestari Joan Mir että tiimikaveri Alex Rins olivat testien jälkeen vaikuttuneita uudesta ensi vuoden rungosta, jota he testasivat. Jopa siinä määrin, että Suzuki saattaa ottaa käyttöön sen jo hyvinkin pian tämän kauden aikana. Suzuki testasi myös ensi vuoden moottoria, joka nähtiin ensi kertaa radalla jo Qatarin testeissä ennen kauden alkua. Mir ja Rins saivat testeihin keskiviikkona mukaan testikuski Sylvain Guintolin, joka silloin palasi Bol DÓr -kisan voiton jälkeen paikalle. Testeissä nähtiin Suzukin kokeilevan uudenlaisia sivukatteita. Mir sai testeissä parannettua pyörän käyttäytymistä jarrutuksissa, mikä on ollut hänelle ongelma tämän kauden ajan. Rinsin mukaan vuoden 2022 moottori vaikuttaa tehokkaammalta, mutta aeropaketti pitää sorvata vastaamaan kasvanutta tehoa. Rins testasi myös pyörän takapään korkeutta säätävää järjestelmää, ja kierrosaikojen ja nopeusmittausten mukaan järjestelmästä saatiin selvää etua. 

Testikuski Dani Pedrosa testasi oranssia mattighofenilaista.

KTM

KTM esitteli testeissä uuden aeropaketin, jossa ilmanottoaukko on suurempi ja siiveikkeitä on yksi pari enemmän kuin aikaisemmin. Miguel Oliveira ajoi testeissä täysmustalla pyörällä, jossa oli nykyinen aeropaketti, mikä viittaa siiihen että siinä pyörässä oli tekniikassa uusia testattavia osia. Toinen iso asia Kotarille oli ensi kaudeksi Moto2-luokasta MotoGP-luokkaan siirtyvien Ajon tiimin kuljettajien Remy Gardnerin ja Raul Fernandezin ensituntumat RC16-pyörään. Molemmat nauttivat tehokkaammista ja nopeammista pyöristä. Gardner ehti kerran kaatuakin ja Fernandez kellotti parhaallaan kierrosajan, joka oli vain kaksi sekuntia hitaampi kuin kärkiukko Aleix Espargaron Apriliallaan ajama noteeraus. 

Aleix Espargaro

 Aprilia

Noalelaistiimi testasi uusia aero-osia Lorenzo Savadorin toimesta. Maverick Vinales totutteli edelleen uuteen pyöräänsä kokeilemalla eri säätöjä pyöräänsä. Parannusta tulikin, ja ero kärkeen jäi alle puolen sekunnin. Vinales ei testannut ensi vuoden pyörää tai osia, vaan kiersi rataa 149 kierrosta tämän vuoden pyörällä. Aleix Espargaro testasi uutta aerodynamiikkaa ja joitakin ensi vuoden pyörään tulevia osia mukaanlukien muutamia erilaisia etukatevaihtoehtoja. Testien jälkeen Espargaro sanoi Aprilian menneen kahden päivän aikana selvän askeleen eteenpäin.

Tässä vielä linkki testien kahden päivän parhaisiin kierrosaikoihin:

Kierrosajat, yhdistetty tiistai ja keskiviikko

Tulossa ja menossa. Remy Gardnerille testit olivat ensikosketus MotoGP-pyörään, kun taas Doctor Rossi ajoi viimeiset testinsä Misanossa.
Raul Fernandez nautiskeli ensimmäisistä kierroksistaan KTM RC16-pyörällä ja kellotti kierrosajan, jolla jäi vain kaksi sekuntia kärjestä.
Jorge Martin, Francesco Bagnaia ja Luca Marin. Yhdistävänä tekijänä Ducati.

Kauden alla ajettujen testien yhteydessä eri pyörämerkkien kehityksestä kirjoitettiin seuraavaa:

Uusin numero