Maria Herrera debytoi Kallio Racingin kuljettajana Portimaossa

Maria Herrera (kuva: Vaclav Duska jr.)

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2019 jatkui kesätauon jälkeen helteisessä Portugalissa Portimãon radalla. Asetelmat kilpailuun olivat tällä kertaa hieman erilaiset, sillä Kallio Racingin itävaltalainen kuljettaja Thomas Gradinger oli loukkaantunut, eikä pystynyt ajamaan Portugalissa. Hänen tuuraajana ajoi espanjalainen Maria Herrera, joka hyppäsi puikkoihin lyhyellä varoitusajalla.

Sunnuntain kisaan oli kovat odotukset, sillä kaikki kuljettajat saivat nostettua vauhtiaan koko ajan viikonlopun edetessä. Espanjalainen Isaac Viñales oli aika-ajoissa neljäs ja kisassa hän ampaisi kakkosrivistä heti mukaan kärkikamppailuun, haastaen Federico Caricasulon taisteluun johtopaikasta. Ikävä kyllä heti kisan alkuvaiheessa ilmeni ongelmia vaihdelaatikon kanssa, sillä vaihderattaat olivat kärsineet vaurioita, eivätkä vaihteet pysyneet enää päällä. Näin edessä oli harmittava keskeytys.

”Isaacin vauhti on nyt parasta, mitä se on tämän kauden aikana ollut ja nyt on mahdollisuus taistella kärkisijoituksista. Ranskassa pyritään jatkamaan samalla lailla ja yritetään saada siellä se kauden paras tulos aikaiseksi,” tiimipäällikkö Vesa Kallio tuumii.

Isaac Viñales:

”Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan positiivinen, sekä harjoituksissa että aika-ajossa olin top 5 sakissa mukana. Kisassa meille tuli ongelmia vaihdelaatikon kanssa, emmekä saaneet ajettua kisaa loppuun.”

Belgialainen Loris Cresson nousi heti kilpailun alussa taistelemaan kymmenennestä sijasta ja ajaminen näytti vahvalta. Kisan edetessä hän nousi jo yhdeksänneksi ja ajoi samassa ryhmässä missä taisteltiin kuudennesta sijasta. Kuitenkin Raffaele de Rosan teknisen keskeytyksen myötä koko kilpailu jouduttiin keskeyttämään viisi kierrosta ennen loppua ja tulokset edelliseltä täydeltä kierrokselta jäivät voimaan.

”Ilman punalipun tuloa Loriksella olisi ollut hyvät mahdollisuudet taistella kuudennesta sijasta, mutta tämän päivän kisa oli silti hänen parhaansa tällä kaudella. Loris teki hyvää työtä läpi viikonlopun ja ajamiseen löytyi rentoutta, mikä näkyi tämän päivän kisassa hyvänä tuloksena; pieni ero kärkeen ja hyvät pisteet vaikealta radalta. Ranskassa yritetään päästä paremmille paikoille aika-ajossa, niin kisassa olisi helpompi päästä kärkijoukkoon mukaan, ” Vesa Kallio suunnittelee.

Loris Cresson:

”Viikonloppu oli melko hyvä, me teimme hyvää työtä läpi viikonlopun ja löysimme hyvän vauhdin. Aika-ajossa meni myös hyvin, mutta ikävä kyllä kun vaihdoimme eturenkaan, niin valitsin sellaisen mikä ei ollutkaan ihan täydellinen ja tämän jälkeen en pystynyt parantamaan aikaani. Kisassa onnistuin startissa hyvin ja kävin hyvää taistelua sijoituksista. Harmi, että punaiset liput tulivat, mutta vauhtini oli hyvä ja olisin voinut päästä kuuden parhaan sakkiin. Joka tapauksessa, olen tyytyväinen kisaan!”

Maria Herrera oli vaikeassa paikassa korvaamassa Thomas Gradingeria pikaisella aikataululla. Siitä huolimatta hän ajoi hienosti nousujohteista viikonloppua, mikä harmittavasti päättyi kaatumiseen.

”Ei ollut helppo paikka tulla nopealla aikataululla tuuraajaksi tänne Portimãoon, missä toiset kuljettajat ajoivat 2-4 testipäivää kaksi viikkoa sitten. Ilman kaatumista Maria olisi varmaankin taistellut pistesijoista, mutta kokonaisuuteen hän voi silti olla tyytyväinen,” Vesa Kallio kertoo. 

Maria Herrera:

”Startti vähän epäonnistui, jouduin ajamaan pitkäksi toisessa kurvissa ja menetin aikaa. Sitten minun piti kuroa menetettyjä sijoituksia takaisin ja taistellessani edessä olevien kuljettajien saavuttamisesta tuli tämä kaatuminen. Mutta ajoin parhaan kierrosaikani kisassa, joten olen todella tyytyväinen työhön mitä olemme tehneet koko viikonlopun. Tämä oli ensimmäinen kertani tässä luokassa tällä vaikealla radalla. Olen parantanut suoritustani jokaisessa harjoituksessa, tiimi on auttanut minua paljon ja olen todella kiitollinen heille kaikille. Kiitos Kallio Racing tästä mahtavasta tilaisuudesta!”

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarja jatkuu Ranskassa Magny-Coursin radalla 27. – 29. syyskuuta 2019.

Kilpailun tulokset:

http://resources.worldsbk.com/files/results/2019/POR/SSP/001/CLA/Results.pdf?version=f0b4d5e9bcf29989eb44351b81288000

MM-pistetilanne:

http://resources.worldsbk.com/files/results/2019/POR/SSP/001/STD/ChampionshipStandings.pdf?version=8b046a7c114d0a269b986f43cc1bf767