Bangkok Post -lehden mukaan maaliskuun lopussa ajettavaksi suunniteltua Thaimaan GP:tä ei koronaviruksen vuoksi ajeta alkuperäisen aikataulun mukaisesti.
Thaimaan terveysministeri Anutin Charnvirakul on ilmoittanut, että maaliskuun 20.-22. ajettavaksi suunniteltua Thaimaan MotoGP-kilpailua joudutaan siirtämään toistaiseksi koronavirusepidemian vuoksi. Charnvirakulin mukaan päätös tehtiin yhdessä kilpailun järjestyskomitean kanssa.
– OR Thailand Grand Prixin lykkääminen toistaiseksi on välttämätöntä, sillä Covid-19 on vaarallinen ja helposti leviävä sairaus, jonka vaikutukset ovat globaaleja. Päätöksemme kuvaa hallituksen vakavaa suhtautumista ongelmaan, kertoo Charnvirakul Bangkok Post -lehdessä.
Päätös tehtiin sen jälkeen, kun FIM oli ilmoittanut, että MotoGP-luokka ei kilpaile Qatarissa tulevana viikonloppuna. Vielä viime viikolla Thaimaan GP:n järjestyskomitea ilmoitti, että kilpailu tullaan ajamaan suunnitellusti.
Lue myös: