Lämmin sää veti motoristeja Haltialan motoristikahvilaan


Perinteisten keskiviikkoillan motoristikokoontumisten voi Haltialan maatilalla Helsingissä katsoa alkaneen tänään, kun parkkipaikan täytti moottoripyörärivistöt.

Tänään illansuussa moottoripyöriä virtasi Haltialan maatilan ja kahvila Wanhan Pehtoorin suuntaan jo lähes kuin kesäkeskiviikkoisin. Kevään ensimmäinen oikeasti lämmin keskiviikko ei ollut jäänyt motoristeilta huomaamatta, vaan kalustoa käytiin ulkoiluttamassa innolla ja samalla tapaamassa tuttuja.

Wanhan Pehtoorin terassikahvilaa vielä siivottiin talven jäljiltä ja kahvilapalvelut hoidettiin sisätiloissa, mutta se ei paikalle saapuneita motoristeja haitannut. Kesäisin Haltialaan kokoontuu keskiviikkoiltaisin jopa yli 500 motoristia munkkikahville. Vielä ei sellaisiin lukemiin ylletty, mutta säiden suosiessa paikan suosio varmasti kasvaa viikko viikolta.

Lehtemme avustaja Ketosen suosikkipyörä Haltialassa oli H-D Heritage Softail, jonka etuvanteesta saattoi peilata oman kuvansa.

Uusin numero