Kevin Benavides Dakarin voittoon

Sam Sunderland (oik.) onnitteli Kevin Benavidesiä maalissa. Kuva: A.S.O./F.Gooden/DPPI

Jännitys Dakarissa säilyi viimeiseen päivään asti. Kevin Benavides onnistui puolustamaan johtopaikkaansa ja sai juhlia ensimmäistä Dakar-voittoaan.

Dakarin viimeisen päivän reitti kulki Yanbusta Jeddahiin, yhteensä 447 kilometriin erikoiskoekilometrejä mahtui 200. Vaikka maali oli jo lähellä, ei päivä ollut mitään jäähdyttelyä, vaan reitti oli kovavauhtinen ja navihointi hankalaa.

Tämän vuoden Dakarissa ensimmäisenä reitille lähtenyt on säännönmukaisesti menettänyt aikaa, eikä viimeinen päivä tehnyt poikkeusta. Kevin Benavidesin lähin haastaja, Sam Sunderland, sai eksyttyään jo alkuvaiheessa heittää hyvästit voittohaaveille. Lopputuloksissa Sunderland oli kolmas, joten mies jatkoi mies jatkoi podium-putkeaan – Sunderland on sijoittunut kolmen kärkeen aina, kun hän on päässyt Dakarin maaliin.

Viime vuonna Ricky Brabec toi Hondalle ensimmäisen Dakar-voiton sitten vuoden 1989, ja tänä vuonna hän oli toisella sijallaan mukana tuomassa valmistajalle ensimmäistä kaksoisvoittoa sitten vuoden 1987.

Haastavan Dakarin voittoon ajoi tasaisesti suoriutunut Kevin Benavides viidennellä osallistumiskerrallaan. Kyseessä oli kaikkien aikojen ensimmäinen eteläamerikkalaisen kuljettajan ajama Dakar-voitto moottoripyöräluokassa ja vasta kolmas muun kuin eurooppalaisen kuljettajan ajama voitto.

– Tämän vuoden Dakar oli aivan uskomaton, joka päivä oli erilainen. Tämä oli vaikein kilpailu, jossa olen ollut mukana ja sen olisi voinut voittaa kuka tahansa. Olen todella, todella iloinen, olen unelmoinut Dakarin voitosta ja nyt tunne on aivan uskomaton, riemuitsi Benavides maalissa.

Dakarin lopputulokset:
1. Kevin Benavides (Honda) 47h18.14
2. Ricky Brabec (Honda) +0h04.56
3. Sam Sunderland (KTM) +0h15.57      
4. Daniel Sanders (KTM) +0h38.52
5. Skyler Howes (KTM) +0h52.33
6. Lorenzo Santolino (Sherco) +0h58.30
7. Pablo Qunitanilla (Husqvarna) +1h26.39
8. Stefan Svitko +1h43.07 
9. Matthias Walkner (KTM) +2h23.12   
10. Martin Michek (KTM) +2h24.37
       

Viimeisenä päivänä kuultiin myös suru-uutinen, sillä seitsemännellä etapilla kaatuneen Pierre Cherpinin kerrottiin menehtyneen, kun häntä oltiin siirtämässä Ranskaan. Cherpin kilpaili Original by Motul -luokassa, jossa kuljettajilla ei ole huoltojoukkoja. Cherpin osallistui Dakariin neljättä kertaa.

Uusin numero