Sähkömoottoripyörät: Teknologia moottoripyörien latauspisteillä

Sähköllä toimivat ajoneuvot ovat viimeisten vuosien aikana nousseet suureksi osaksi ajoneuvoteollisuutta ja on varmaa, että tulevaisuudessa sähköautojen ja -moottoripyörien osuus liikenteessä lisääntyy entisestään. Sähköllä toimivien ajoneuvojen edut ovat selvät verrattaessa polttoainekäyttöisiin ajoneuvoihin, sillä sähkö on huomattavasti polttoainetta ympäristöystävällisempi energianlähde ja tämän lisäksi nykyisillä sähkön ja polttoaineen hinnoilla sähkömoottoripyörän käyttökustannukset ovat olennaisesti halvemmat.

Polttoaineella toimiviin moottoripyöriin tottuneelle voi kuitenkin olla epäselvää, kuinka sähkömoottoripyöriä ladataan, varsinkin, kun latauspisteet on jaettu eri tasoihin. Tässä artikkelissa kerromme latauspisteiden eri tasoista, sähkömoottoripyörän latauksen eroista sähköautojen lataukseen, sekä alan tulevista näkymistä.

Latauspisteiden eri tasot

Nykyisin sähkömoottoripyörien lataamiseen on olemassa neljä eri tason latauspistettä. Teknologia lataamisessa on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin, sillä vielä joitakin vuosia sitten vaihtoehtoja oli vähemmän. Latauspisteen taso vaikuttaa latauksen nopeuteen ja hintaan, mutta kaikkia sähkömoottoripyöriä ei voi ladata kaiken tasoisilla latauspisteillä. Suurin ero eri tasojen latauspisteillä on lataukseen tarvittava aika. Latausaikaan vaikuttavat kuitenkin myös muut tekijät, kuten lämpötila ja akun koko ja teho.

Taso 1

Tason 1 latauspisteet ovat tavallisia pistorasioita. Lataaminen onnistuu yksinkertaisesti yhdistämällä moottoripyörän mukana saadun latauskaapelin toinen pää pistorasiaan ja toinen moottoripyörän latausliitäntään. Koska sähkömoottoripyörän akku on useimmissa malleissa helposti irrotettavissa, voi latauksen tehdä näissä tapauksissa myös sisätiloissa.

Sähkömoottoripyörän akun lataaminen tavallisesta pistorasiasta on varsin hidasta, sillä akun latautuminen täyteen virtaan voi viedä kymmenenkin tuntia. Vaihtoehto on kuitenkin varteenotettava esimerkiksi illalla, jos sähkömoottoripyörää tarvitsee seuraavan kerran vasta seuraavana päivänä. Tällä tavalla sähkömoottoripyörän akun lataaminen täyteen on hyvin halpaa, sillä akku on täytettävissä jopa 1 eurolla.

Taso 2

Tason 2 latauspisteet toimivat huomattavasti nopeammin ja tyhjän akun pystyy tällaisella lataamaan muutamassa tunnissa. Tason 2 latauspisteen käyttäminen kuitenkin edellyttää, että moottoripyörässä on tyyppiä 2 oleva latausliitäntä. Tyypin 2 latausliitännät ovat yleinen standardi Euroopassa, mutta mikäli moottoripyörä on esimerkiksi Japanista hankittu, ei sopivaa liitäntää välttämättä löydy. Tason 2 latauspiste voi olla kotiin hankittu latauspiste tai julkinen latauspiste. Teho tällaisella latauspisteellä on noin 10-20 kW.

Monet latauspisteet ovat mobiiliystävällisiä alustoja, joissa mobiilisovellus mahdollistaa esimerkiksi sähkönkulutuksen ja latausajan tarkkailun latauksen aikana. Tämä ominaisuus on yhä useammalla latauspisteellä mahdollinen.

Taso 3

Tason 3 latauspisteillä tarkoitetaan latauspisteitä, joissa käytetään vaihtovirran sijaan tasavirtaa ja joissa niin sanottu pikalataus on mahdollista. Tällaisissa latauspisteissä sähkömoottoripyörän akun saa ladattua jopa alle tunnissa. Tällaisella pisteellä lataaminen on hiukan tason 2 latauspisteitä kalliimpaa ja kaikissa sähkömoottoripyörissä tason 3 latauspisteitä ei voi käyttää.

Tason 3 latauspisteitä ei toistaiseksi voi asentaa koteihin, mutta yhä useammilla julkisilla latauspisteillä on käytössä tason 3 laitteisto.

Taso 4

Tason 4 latauspisteet ovat suhteellisen tuore uutuus, sillä vielä viitisen vuotta sitten sellaisia ei ollut. Tallaisella teholatausasemalla latauspisteen teho on yli 40 kW, mutta tämä taso ei sovellu kaikkiin sähkömoottoripyöriin. Tällaisella latauspisteellä moottoripyörän akku latautuu erittäin nopeasti, joten tason 4 latauspisteet soveltuvat erinomaisesti pitkiin matkoihin.

Sähkömoottoripyörälatauksen ero autolataukseen

Sähköautoissa on yleisesti ottaen suurempi ja tehokkaampi akku, kuin sähkömoottoripyörissä ja tästä syystä niiden lataaminen vie enemmän aikaa. Sähköautoille tarkoitetut latauspisteet tarjoavatkin yleensä tehokkaampia latureita. Sähköauton latausta ei suositella tehtävän tavallisesta pistorasiasta, mutta se on mahdollista käyttämällä hyväkuntoista ja suojamaadoitettua pistorasiaa. 2000-luvulla rakennetuissa taloissa talon ulkopuolella olevat pistokkeet ovat aina suojamaadoitettuja. Moottoripyörien lataus sen sijaan onnistuu tavallisista pistorasioista.

On syytä huomioida, että ajoneuvojen liitännät ovat usein erilaisia, eli moottoripyöriä ei läheskään aina voi edes ladata sähköauton latauspisteellä.

Latauspisteitä tarjoavat yhtiöt

Maailman suurin latauspisteitä tarjoava yhtiö on Tesla, jonka Supercharger-asemia on maailmalla jo yli 50 000 ja määrä kasvaa jatkuvasti. Näillä tason 4 latausasemilla on mahdollista ladata akku täyteen muutamassa minuutissa ja yhä useammat sähkömoottoripyörien valmistajat ovatkin varustaneet uudet pyöränsä Teslan käyttämän NACS-standardin mukaisesti. Näihin kuuluvat muun muassa Verge Motorcycles ja Energica.

ChargePointilla on laaja verkosto latauspisteitä Amerikassa ja Euroopassa ja näistä latauspisteistä monet ovat ilmaisia. Tämän lisäksi ChargePointin valikoimaan kuuluu myös laadukkaat latauspisteet kotikäyttöön. ChargePointin sovellus auttaa löytämään latauspisteet ja sen avulla myös maksullisissa pisteissä maksaminen käy ilman luottokorttia.

Näiden maailmanlaajuisesti toimivien yhtiöiden lisäksi on olemassa useampia yhtiöitä, jotka keskittyvät latausverkostossaan yhteen maahan tai maanosaan. Näihin kuuluvat Yhdysvalloissa toimiva EVgo, Kiinan johtava sähköajoneuvojen latauspalvelun tuottaja NaaS ja Euroopassa toimiva alankomaalainen Allego.

Latauspisteiden tulevaisuus

Teknologian kehittyessä, myös latauspisteiden evoluutio jatkaa kehittymistään. Sähköiset ajoneuvot tulevat valtaamaan yhä enemmän alaa fossiilisia polttoaineita käyttäviltä ajoneuvoilta, mikä tietenkin lisää myös kysyntää. Jo nyt tasavirtaa käyttävät latauspisteet pystyvät lataamaan sähköauton jopa puolessa tunnissa ja sähkömoottoripyörän sitäkin nopeammin, mutta lähitulevaisuudessa akun täyteen lataaminen voi hyvinkin tapahtua vain muutamassa minuutissa. Tällöin esimerkiksi moottoripyöräkilpailuja olisi huomattavasti nykyistä helpompaa järjestää sähkökäyttöisillä moottoripyörillä.

Samaan aikaan sähköajoneuvojen latauspalvelua tarjoavat yhtiöt pyrkivät käyttämään yhä ympäristöystävällisempiä menetelmiä ja tavoitteena on, että latauspisteet toimisivat tulevaisuudessa pelkästään aurinko- ja tuulivoimalla.

Yksi tulevaisuuden suurista tavoitteista on päästä eroon johdoista. Langattomat laitteet ovat nykypäivää muuallakin ja teknologiayhtiöt pyrkivät tuomaan myös sähköajoneuvojen lataukseen elektromagneettisia kenttiä hyödyntävän ja langattoman latauksen.

Tämä suorastaan mullistaisi sähköautojen latauksen, koska langaton lataus olisi huomattavasti käyttäjäystävällisempää, kuin nykytilanne, jossa ajoneuvo on yhdistettävä latauspisteeseen johdolla. Jo tällä hetkellä on olemassa langattoman latauksen mahdollistavaa teknologiaa, mutta toistaiseksi laajan käyttöönoton estää laitteiston korkea hinta ja se, että toistaiseksi ei ole löydetty tyydyttävää ratkaisua ehkäisemään johdottomassa latauksessa hukkaan menevää energiaa.

Uusin numero