Felix Nässillä dramaattinen viikonloppu Kemoralla

Felix Nässi saavutti Kemoralla lauantain kilpailussa kakkossijan 0,027 sekunnin erolla voittajaan. Sunnuntain kilpailua Nässi johti lähes koko ajan, mutta ennen viimeistä kaaretta edessä olleelta kierroksella ohitettavan hajonnut moottori valutti öljyt radalle. Felixin ajolinja osui radalle valuneeseen öljyyn ja tästä seurannut kaatuminen päättyi vauhdilla ratavalliin. Onneksi kuljettaja ei loukkaantunut, mutta Yamaha kärsi pahoja vaurioita.

Toiminta Kemoralla Road Racing SM -sarjan toisessa osakilpailussa aloitettiin lauantaina aika-ajon merkeissä. Juuri ennen aika-ajon alkua alkoi sataa ja Nässi kurvasi jo ennen radalle menoa takaisin varikolle ja nopean renkaanvaihdon jälkeen liittyi mukaan aika-ajoon. Pauli Pekkanen ehti ajaa heti aika-ajon alussa kovan ajan, joka piti loppuun asti. Sade heikkeni loppua kohden ja Nässi paransi koko ajan, mutta jäi kakkosruutuun 0,5 sekuntia Pekkasen takana.

Ennen kilpailun alkua rata ehti kuivua. Paalulta lähtenyt Pekkanen ampaisi kärkeen, mutta pian Nässi onnistui ohituksessa. Tämän jälkeen Nässi ja Patova ajoivat yhdessä koko kilpailun välillä johtopaikkaa vaihtaen. Kilpailun viimeisessä kaarteessa hieman liian jyrkkä ajolinja vei liikaa Nässin vauhtia ja Patova ehti maalilinjalle puoli pyörän mittaa ennen Felixiä, Paavilainen oli kolmas ja Pekkanen neljäs.

Sunnuntaiaamun aurinkoisessa säässä ajetussa warm-upissa Nässi oli nopein ja Peetu Paavilainen toinen. Startissa Felix ei aivan onnistunut, mutta siirtyi jo kolmannessa mutkassa johtoon. Pauli Pekkanen kaatui kolmannella kierroksella. Nässi ajoi koko kilpailun kärjessä ja Patova aivan perässä. Viimeisellä kierroksella paluusuoran jarrussa Patova onnistui ohituksessa. Nässin viimeisen kaarteen ohitusyrityksen vesitti kierroksella ohitettavan moottoririkko. Nässin kilpailu päättyi radalle päässeeseestä öljystä johtuneeseen kaatumiseen.

– Vaikka oma pistepussi ei paljon Vetelissä karttunutkaan niin vauhti oli todella hyvää ja tasaista, sillä ennätykset paranivat ja kisoissa lähes virheetön ajaminen lupaa hyvää loppukauteen. Kuski on kunnossa kaadon jälkeen kunnossa ja tiimi saa Yamahan taas ajokuntoon seuraavaan kisaan. Kärjessä tilanne tiivistyy ja nyt joutuu ajamaan kokoajan tosissaan kilpaa myös SM-sarjassa, tämä on hyvä asia tulevaisuutta ajatellen.

Nässi toivottaa kaikki tervetulleiksi seuraamaan Road Racing SM -sarjan seuraavaa osakilpailua, joka on 13.-14.7. Viron Auto24ring -radalla Pärnussa.

Teksti: Felix Nässin tiedotus

Uusin numero