Eurobikerin massiivinen muuttomyynti

Yksi aikakausi tulee päätökseen, kun pitkään Vantaan Antaksentiellä toiminut Eurobiker muuttaa uusiin toimitiloihin. Sitä odotellessa luvassa on massiivinen muuttomyynti.

Moottoripyöräilijöitä kahdeksan vuoden ajan palvellut Eurobikerin Antaksentien myymälä sulkee ovensa, kun yritys siirtyy uusiin toimitiloihin. Toiminta Antaksentiellä päättyy lokakuun lopussa. Ennen muuttoa hyllyt tyhjennetään, ja kaikki varastossa olevat tuotteet lähtevät tuntuvin alennuksin.

– Olemme asettaneet hinnat niin, ettei kannata jäädä odottelemaan loppuvuoden alennusmyyntejä. Nyt on hyvä tilaisuus hankkia uudet ajovarusteet ja päästä nauttimaan niistä vielä loppukauden aikana, toteaa Eurobikerin Henrik Luukkonen.

Muuttomyynti jatkuu aina vanhan myymälän sulkemiseen saakka. Tavoitteena on saada varastot tyhjiksi ennen siirtymistä uusiin tiloihin.

Uuden myymälän sijainnista ja avajaisajankohdasta tiedotetaan myöhemmin. Sitä odotellessa voit tehdä löytöjä Eurobikerin muuttomyynnistä.

Uusin numero