Enduro MM: Brad Freeman hallitsi Heinolan avauspäivää, suomalaiset ajoivat ilman suuria yllätyksiä

Samuli Puhakainen (kuva Cristiano Morello)

Viiden vuoden tauon jälkeen enduron huippunimet kisasivat perinteisissä suomalaismaastoissa paremmuudestaan. Iso-Britannian Brad Freeman on ehdoton tämän hetkinen ykkösnimi koko sarjassa ja mies oli yleiskilpailun nopein jälleen kukistaen maamiehensä, Steve Holcomben 54,72 sekunnilla. Päivän kolmanneksi nopein oli Espanjan Josep Garcia. Kärkikolmikko oli myös omien luokkiensa nopeimmat kuljettajat. 

Hermanni Haljala (kuva: Cristiano Morello)

Suomalaiskuljettajista nopein oli Päitsi-voittaja Eemil Pohjola, jonka sijoitus oli 22. yleiskilpailussa. E2-luokassa Pohjola ehti sijalle 8. Hermanni Haljala ajoi 26:ksi yleiskilpailussa ja luokassaan E1 sijoitus oli sama kuin Pohjolalla eli 8.

”Itselleni päivä oli pienimuotoinen pettymys. Vauhti parani loppua kohden ja sunnuntaille olisi saatava parempaa rytmiä, lisää flowta ja aikaisemmin avattua kaasua vedon suhteen. Loppuun tarvii myöntää, että oli tosi makeeta ajaa kotiyleisön edessä, kun kannustusta tuli joka suunnasta.”

Roni Kytösen sijoitus oli 28. yleiskilpailussa ja E1-luokassa 9. 

Junioreissa Etchells voittoon, Puhakaisen päivään mahtui pieniä virheitä

E-Junior -luokassa meni voitto niin ikään Iso-Britanniaan, kun sarjan voitosta todella kamppaileva Jed Etchells kukisti uhkaajansa ja jatkaa näin sarjan johdossa. Toiseksi lauantaina ajoi Ruotsin Albin Norrbin ja kolmas oli niin ikään Ruotsin Max Ahlin. Suomalaisten parhaasta sijoituksesta vastasi Samuli Puhakainen, ollen 7. lauantain päätteeksi. ”Päivä oli samanlaista tekemistä edellisiin kilpailuihin verrattuna. Ajamisessa on pieniä virheitä ja tulipahan otettua lipat enduro erikoiskokeella. Sunnuntaille pyrin saamaan hiukan lisää vauhtia, vähentää virheitä, niin tuossa on mahdollista nostaa sijoitusta ylöspäin.”

Peetu Juupaluoma ajoi luokassa sijan 9. lauantaina.

Enduron MM-sarja, 3. osakilpailu, Heinola, 10/10 erikoiskokeen jälkeen

Enduro GP:

1) Brad Freeman, GBR, Beta 58.05,88  2) Steve Holcombe, GBR, Beta +54,72  3) Josep Garcia, ESP, KTM +1.27,96…22) Eemil Pohjola, FIN, Honda +5.14,35…26) Hermanni Haljala, FIN, Beta +5.58,80…28) Roni Kytönen, FIN, Honda +6.10,64…38) Ville Meisola, FIN, Kawasaki +11.00,49

E1

1) Josep Garcia, ESP, KTM 59.33,84  2) Theophile Espinase, FRA, Beta +54,71  3) Zachary Pichon, FRA, Sherco +1,19,43…8) Hermanni Haljala, FIN, Beta +4.30,84  9) Roni Kytönen, FIN, Honda +4.59,21

E-Junior

1) Jed Etchells, GBR, Fantic 1.01.42,11  2) Albin Norbin, SWE, Fantic +13,74  3) Max Ahlin, SWE, KTM +37,59…7) Samuli Puhakainen, FIN, Beta +2.29,60…9) Peetu Juupaluoma, FIN, Husqvarna +2.51,67

Kilpailu jatkuu sunnuntaina  

Uusin numero