Enduron kolminkertainen maailmanmestari Eero Remes juhli cross countryn Suomen mestaruuskauden ensimmäisen osakilpailun voittoa Kokemäellä lauantaina. Pitkittyneen talven takia kuljettajat avasivat kesäkauden nastarenkailla.
Offroad-moottoripyöräilyn kesäinen kotimainen kilpailukausi käynnistyi poikkeuksellisissa oloissa Kokemäellä lauantaina. Osa kilpailumaastosta oli vielä jäässä, joten kuljettajat käyttivät pyörissään talvikeleistä tuttuja nastarenkaita. Suomen mestaruusluokan (A- ja B-luokka) voittotaisto käytiin kahden kuljettajan kesken. Enduron kolminkertainen maailmanmestari ja vielä viime kaudella koko MM-sarjan ajanut Eero Remes oli vahvin jättäen Turun Moottorikerhon Jiri Leinon lopulta kakkospaikalle lähes kolmen minuutin päähän kahden tunnin mittaisessa kilpailussa.
– Olin startin jälkeen noin viidentenä, mutta nousin jo ensimmäisen kierroksen aika alussa kärkipaikalle. Ajoimme Jirin kanssa peräkkäin jokusen kierroksen, kunnes hän meni tankkaanmaan. Kun kävin itse tankkaamassa myöhemmin, Jiri oli jälleen perässäni. Sen jälkeen lisäsin vauhtia. En tehnyt virheitä ja ajoni oli ok, Tuusulan Moottorikerhon Remes kertasi.
Salpausselän Moottorikerhon Antti Hänninen oli kolmas, melkein viisi minuuttia Remeksestä. Nelospaikan vei hallitseva Suomen mestari, Espoon Moottorikerhon Roni Salin. Viides oli, kierroksen Remekselle jäänyt, Sipoon Moottorikerhon Dick Bergman. Hän voitti viime vuonna SM-hopeaa.
Vahva talvi vaikuttaa SM-alkukauteen
Rauman Seudun Moottorikerho on perinteisesti järjestänyt cross countryn SM-sarjan viimeisen osakilpailun, mutta tällä kertaa seura pääsi avaamaan kauden Kokemäen Järilänvuorella. Karhuenduron ajomaastossa jo tuttuun tapaan järjestetty kilpailu koki kuitenkin ennalta haasteita runsaslumisen ja pitkäkestoisen talven takia. Järjestäjät tekivät hurjasti töitä saadakseen reitin ajokuntoon, ja lopulta lumi- sekä jäätilanne mahdollistikin kilpailun ajamisen, vaikkakin nastarenkailla.
– Reitillä oli paikoitellen jäätä. Se ei ollut välttämättä näkyvissä, vaan pinnan alla. Siksi pitikin katsella ajolinjoja tavallista tarkemmin. Siellä oli myös mutaisia kohtia, missä saattoi jäädä yhdessä kohdassa jumiin ja pari metriä sivussa olikin kantava jää alla. Kisan aikana reitille muodostui puolestaan jääreunoja, SM-osakilpailun voittanut Eero Remes kuvaili.
– Hain alussa tuntumaa nastarenkailla ajamiseen, koska ehdin jo treenata kesärenkailla ennen kisaa.
Viisiosainen SM-kausi jatkuu jo tulevana lauantaina Hämeenlinnan kupeessa Hattulan Parolannummella, missä kuljettajat saavat niin ikään käyttää nastarenkaita pyörissään. Myös Remes on kilpailussa mukana. Hänet saatetaan nähdä enduron MM-sarjan yksittäisissä osakilpailuissa tällä kaudella, mutta varsinaisesti hän keskittyy cross countryyn. 36-vuotiaalla enduron moninkertaisella MM-mitalistilla on tuore sopimus ruotsalaisen tiimin kanssa cross countryn Suomen ja Ruotsin mestaruussarjojen kiertämisestä.
– Haluan edelleen ajaa. Se on mukavaa. MM-tasolla on kuitenkin tullut pyörittyä vuosikausia eikä siinä tietenkään ole enää uutuudenviehätystä. En kysellyt tiimipaikkojen perään tälle kaudelle eikä minulle tullut tarjouksia MM-sarjasta. Minulle ei ole myöskään hyötyä kiertää MM:iä yksityiskuskina.
– En ole ennen ajanut Ruotsin cross country -kisoista kuin Gotlannin, joten sarja tulee olemaan uusi kokemus.
Nummelalle naisten ensimmäinen SM-osakilpailuvoitto
Naiset kilpailevat tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomen mestaruudesta, kun aiemmin he ovat taistelleet cross countryssa Suomen Cup -arvolla. Kokemäellä voittoon ajoi Kangasalan Moottorikerhon Anu Nummela, josta tuli näin historian ensimmäisen naisten SM-osakilpailun ykkönen. Kakkossijan nappasi Jämsän Seudun Moottorikerhon Riina Lampinen. Kolmas oli hänen seuratoverinsa Iina Turkki.
Alle 20-vuotiaiden Suomen Cup -kauden ensimmäisen osakilpailun voitti Mäntsälän Moottorikerhon Albert Juhola. Toinen oli Lohjan Seudun Moottorikerhon Juho Ahokas ja kolmas Turun Moottorikerhon Aaro Menna.
Järilänvuoren hiekkakuoppa-alueella käynnistettiin myös veteraaniluokkien Suomen Cup -kausi. 40-vuotiaiden ykkönen oli Hyvinkään Konekerhon Mika Karma ennen Porin Moottorikerhon Teemu Sundelinia ja Etelä-Pohjanmaan Maastomotokerhon Tero Mannista.
50-vuotiaiden veteraanien voittajaksi ajoi Heinolan Moottorikerhon Jari Nurminen. Kakkospaikan vei Kangasalan Moottorikerhon Sami Ikonen ja kolmas oli Jämsän Seudun Moottorikerhon Timo Soanjärvi.
Kansallisissa luokissa voittoja juhlivat Mäntän Seudun Moottorikerhon Juho Kauppinen B-luokassa, Hämeenlinnan Moottorikerhon Oskari Vuori C-luokassa, Turun Moottorikerhon Max Salomaa nuorissa, Numibia Racing Teamin Karri Tikkanen V60-luokassa, Heinolan Moottorikerhon Jari Nurminen classic-luokassa, Mäntsälän Moottorikerhon Jyrki Hannonen kuntoluokassa ja Helsingin Työväen Moottoripyöräilijöiden Tarmo Jormakka tämän kauden uutuusluokassa, matkaenduroissa.
—
Tulokset
SM -cross country, 1/5-osakilpailu, Kokemäki, lauantai 16.4.2022
SM-luokka (A, B):
1. Eero Remes TuMK Husqvarna 2:05:41.389
2. Jiri Leino TMK KTM +2:45.234
3. Antti Hänninen SsMK Husqvarna +4:54.498
4. Roni Salin EMK Husqvarna +7:11.796
5. Dick Bergman SiMK KTM +1 kierros
Naiset:
1. Anu Nummela KaMoKe Husqvarna 2:03:28.539
2. Riina Lampinen JSMK Fantic +1:05.070
3. Iina Turkki JSMK Beta +9:04.833
U20-luokka:
1. Albert Juhola MäntsMK KTM 2:03:41.605
2. Juho Ahokas LosMK Beta +9.297
3. Aaro Menna TMK KTM +9:45.262
V40-luokka:
1. Mika Karma HyKoKe Husqvarna 2:06:03.318
2. Teemu Sundelin PMK GasGas +2:42.952
3. Tero Manninen E-PMMK Husqvarna +11:44.041
V50-luokka:
1. Jari Nurminen HeMK KTM 2:16:54.690
2. Sami Ikonen KaMoKe Husqvarna +1kier.
3. Timo Soanjärvi JSMK Honda +1kier.
B-luokka:
1. Juho Kauppinen, MSMK, TM, 2:01:06.663
2. Jami Mäkinen, PMK, KTM, +4:51.556
3. Petri Pyymäki, VaMP, GasGas, +4.52.147
C-luokka:
1. Oskari Vuori HlMK Yamaha 2:07:05.149
2. Einari Sihto KuhMK Yamaha +4:52.038
3. Jesse Turunen HlMK TM +5:12.766
Nuoret-luokka:
1. Max Salomaa TMK KTM 1:03:57.375
2. Veikko Virtanen KaMoKe KTM +1kier.
3. Vilho Virtanen KaMoKe KTM +1kier.
V60-luokka:
1. Karri Tikkanen NRT KTM 1:06:04.937
2. Juha Piiroinen HyKoKe KTM +2:08.942
3. Harri Viertoma HyKoKe Husqvarna +1kier.
Classic-luokka:
1. Jari Nurminen HeMK Suzuki 1:02:57.527
2. Timo Koivula KaMoKe KTM +1:59.353
3. Ari Kannela HMK Yamaha +3:36.629
Kuntoluokka:
1. Jyrki Hannonen MäntsMK KTM 1:07:26.522
2. Jari Turunen MäntsMK Beta +11.489
3. Heikki Leed Marjanpoimijat Husqvarna +1:43.248
Matkaendurot:
1. Tarmo Jormakka HTM KTM 1:00:08.626
Kaikki tulokset:
SML SM -cross country 2022
16.4. Rauman Seudun Moottorikerho
23.4. Hämeenlinnan Moottorikerho
28.5. Salpausselän Moottorikerho
17.9. Jämsän Seudun Moottorikerho
1.10. Kiteen Moottoripyöräklubi