Eemeli Lahti tähdittää Kemoran SM-avausta Superstock 600 -luokassa

Niko Tanskanen ja Akseli Putkonen saavat Eemeli Lahden tallikaverikseen Kemoran SM-avaukseen. Kuva: Jukka-Pekka Purtilo

Circuit racingin SM-sarja polkaistaan käyntiin reilun viikon päästä Kemorassa. Koko SM-sarjan kiertävien Niko Tanskasen ja Akseli Putkosen lisäksi viivalla nähdään kolmaskin GSX-R 600 HRP Suzukin väreissä, kun kansainvälisille radoille tähtäävä Eemeli Lahti avaa kilpailukautensa SM-sarjassa.

Kevään poikkeustilan väistyessä circuit racingin SM-sarja saadaan viimein käyntiin Kemoran moottoriradalla. Koska SM-sarja alkaa monia kansainvälisiä sarjoja aiemmin, nähdään kilpailussa useita kansainvälisillä radoilla viihtyviä kuljettajia, ja erityisesti Superstock 600 -luokan kilpailusta voi etukäteen povata erittäin kovatasoista, ja jos keli säilyy kuivana, kirjoitettaneen Superstock 600 -luokan kierrosennätykset viikonlopun aikana uusiksi.

Yksi kuumimmista voittajasuosikeista on HRP Suzukin Eemeli Lahti, joka saapuu tähdittämään avauskilpailua. Lahden kauden päätähtäin on Supersport-luokan MM-sarjassa, mutta kaudenavaus Suomessa Superstock-vireisellä pyörällä sopii mainiosti suunnitelmiin, sillä MM-sarja alkaa vasta hamassa tulevaisuudessa.

– Eemeli on ollut kaudenalustesteissä tuttu nopea itsensä, ja vaikka Kemoralla nähdään muitakin kovan luokan kuskeja, lähdemme ilman muuta hakemaan voittoa, summaa HRP Suzukin tiimipäällikkö Joni Hannula ennakkotunnelmia.

HRP Suzukin vakituiset SM-sarjan kuljettajat Niko Tanskanen ja Akseli Putkonen ovat myös päässeet testeissä hyvään vauhtiin, ja Hannula odottaa nuorilta suojateiltaan hyviä otteita kaudenavauksessa.

– Nikon kehityskäyrä oli viime vuoden debyyttikaudella hyvin positiivinen ja pyrimme jatkamaan samalla tiellä. Uskon, että Nikolta saatetaan viikonloppuna nähdä oikeinkin hyviä suorituksia. Myös Akseli on päässyt hyvin sinuiksi uuden pyörän kanssa ja vauhti on ollut ehdottomasti lupauksia herättävää. Kyseessä on kuitenkin hänen ensimmäinen kilpailunsa Superstock 600 -luokan pyörällä Moriwakin jälkeen, joten hänen osaltaan tärkeintä on saada ehjä ja onnistumisia sisältävä viikonloppu, Hannula arvioi.

Circuit racingin SM-sarjan avausosakilpailu järjestetään Kemoran moottoriradalla 28. kesäkuuta. Myös yleisö pääsee seuraamaan kilpailua. Lippuja myydään enintään 480 kappaletta ja ainoastaan ennakkoon, oman pääsylippunsa voi ostaa täältä.

Uusin numero