Daniel Ahlroth Yamaha ETGP:ssä: raastaa hermoja, mutta kaikki tehtävät tehtävissä

Yamaha-moottoripyörämekaanikkojen paremmuudesta Euroopan tasolla kilpaillaan Amsterdamissa. Suomea paikalla edustaa Daniel Ahroth.

KaksipäiväinenYamaha-mekaanikkojen Euroopanmestaruuskisa on edennyt finaalipäivään. Tapasimme Suomen edustajan Daniel Ahlrothin ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen ja kyselimme tunnelmia kisan puolimatkan krouvissa. Ensimmäisen kisapäivän aamuna oli briefing ja järjestäjät kertoivat teknisiä yksityiskohtia tehtävärastien suorittamisesta. Lounaan jälkeen vuorossa oli ensimmäiset kolme tehtävärastia. Kullakin rastilla on 45 minuuttia aikaa suorittaa tehtävä. Iso kello tikittää ja näyttää aikaa ja viisi minuuttia ennen ajan päättymistä huudetaan jäljellä oleva aika,  ja ”sitten alkaa tulla jo kiirekin”, tiivistää Ahlroth kilpailutehtävien suorittamisen.

Daniel Ahlroth selvitti tiensä EM-kisaan voittamalla onlinena järjestetyn Suomen kilpailun. Kilpailutehtävät perustuvat Yamahan koulutuksiin, ja kilpailuun päästäkseen pitää olla tehtynä kaikki Yamahan Technician 2 -tason koulutukset sekä kaikki mallikohtaiset kurssit. Ahlroth osallistui ja voitti Suomen kisan vuonna 2020, mutta koronan takia silloin ei EM-kisaa järjestetty, vaan se on vuorossa vasta nyt. 

Nyt käynnissä olevasta European Technician Grand Prix -kisasta Ahlroth kertoo, että kaikki tehtävät ovat tehtävissä, mutta ympärillä olevat tuomarit ja vieressä koko ajan tikittävä kello tekevät tilanteesta raastavan. Kilpailun ajankohta kovimman työsesongin aikana tietää samalla sitä, että valmistautuminen kilpailuun on ollut pääasiassa asiakastöiden tekemistä omalla korjaamolla, ei varsinaista kilpailuun valmistautumista. Yhtenä Daniel Ahrothin etuna kilpailussa on, että hän on toiminut sekä Suomessa että Yamahan Euroopan päämajassa Amsterdamissa apukouluttajana Technician 2 -koulutuksissa. 

Ensimmäisen kilpailupäivän tehtävistä vain yksi jäi kaivertamaan Ahrothin mieltä.

-Tehtävänä oli selvittää huonosti toimivan kytkimen toiminta. Pyörittelin asiaa ja yritin ratkaista sitä ohjeiden mukaan, mutta 10-15 minuutin jälkeen selvisi että suomeksi käännetyissä ohjeissa oli käännösvirhe. Se kun selvisi, niin sitten tulikin helvetillinen kiire. 

Yksi avauspäivän tehtävistä oli tietokoneella tehtävä kirjallinen koe. Siinä yksi tehtävistä oli mm. sellainen, että asiakas kertoi ostaneensa Yamaha-moottoripyörän käytettynä ja kysyi, että mitä työkaluja siinä kuuluisi olla mukana. Yksi tehtävärasteista taas sisälsi esittelypyörän tarkastuksen oikeaoppinen suorittaminen, ennen kuin pyörä pannaan myyntiriviin.

Vaikka kyseessä on kilpailu, niin Ahlrothin mukaan yhteishenki on hyvä. Kilpailijoiden keskinäisissä keskusteluissa saa jonkinlaisen käsityksen miten muut ovat pärjänneet, mutta kukaan ei tietenkään liian paljon auta muita kertomalla omien rastiensa sisällöstä ja ongelmakohdista. Ahroth sanoo yhden kilpailijan kertoneen avoimesti mm. Kytkinjousien lennelleen seinille ja osien tippuneen lattialle kytkinrastilla. 

Toisena päivänä vuorossa on ainakin vielä rasti, jossa Cardon kypäräpuhelinjärjestelmä pitää ohjelmoida ja yhdistää pyörän mittaristoon niin, että kuljettajan kypärään tulee naviohjeet ja matkustajan kypärään jotain muuta. 

Kaiken kaikkiaan Ahroth on tyytyväinen ensimmäisen päivän suoritukseensa, mutta sanoo olevansa aivan loppu päivän jälkeen.

-On se henkisesti kovaa. Päivän päätteeksi oli tulla itku vaikka kaikki oli OK ja pitäisi olla tyytyväinen miten päivä meni.

Bike jännittää paikanpäällä toisen kilpailupäivän tapahtumia ja uutisoimme kilpailun tuloksista ja Daniel Ahrothin pärjäämisestä pian kilpailun päätyttyä ja tulosten julkistuksen jälkeen.

Uusin numero