Daniel Ahlroth Suomen edustajana Yamahan Technician Grand Prixissä

Daniel Ahlroth edustaa parhaillaan Suomea Yamaha-mekaanikkojen EM-kilpailussa Alankomaissa.

Yamaha Motor Academy järjestää Yamaha-dealereiden mekaanikoille kilpailun, jossa aluksi seulotaan kunkin maan paras mekaanikko ja nämä kilpailevat Euroopan mestaruudesta (Yamaha Technician Grand Prix) YME:n (Yamaha Motor Europe) päämajassa Alankomaissa.

Daniel Ahlroth

Suomen ykköseksi itsensä selvitti Veljekset Ahlroth Oy:n Daniel Ahlroth, joten hän osallistuu 9.-10. toukokuuta järjestettävään EM-kilpailuun. Suomesta paikalle on kutsuttu kunniavieraaksi kisan aiemmin voittanut Ville Sundberg. 

Myös Bike on paikalla Amsterdamissa yhdessä Ville Sundbergin kanssa, ja menomatkan aikana olikin hyvä kysellä Villeltä millainen kilpailu on aikaisempina vuosina ollut.

-Seitsemän tehtävärastia ovat molemmilla osallistumiskerroillani sisältäneet kaksi vianetsintätehtävää, kaksi selkeää työsuoritusta, esim. ABS-yksikön vaihto ja crossipyörän moottoriin männän vaihto, pari diagnostiikkatehtävää ja pari sellaista arviointitehtävää, jossa on joutunut päättelemään onko esimerkiksi kampiakseli laakereineen OK vai ei.

Ville Sundberg, ETGP-voittaja 2018

Ville Sundbergin mukaan kaikki tehtävät ovat lähtökohtaisesti olleet sellaisia, että normaali ammattitaitoinen mekaanikko ne pystyy suorittamaan. 

-Kilpailujännitys tuo siihen kuitenkin oman mausteensa, sama työ joka omalla pajalla sujuisi jopa samassa ajassa täysin virheettömästi, ei vieraiden arvioivien silmien alla olekaan yhtä helppo. 

Tehtävärastien pituus on 45 minuuttia ja sen jälkeen on vartti aikaa siirtyä ja valmistautua seuraavaan rastitehtävään.

-Kilpaililjalla on käytössään huoltomanuaali ja nopeaa aikaa tärkeämpää kilpailussa on tehdä työ alusta loppuun ”by the book” eli täsmälleen manuaalin mukaan. Siten esimerkiksi työn jääminen kesken annetun ajan puitteissa ei välttämättä tarkoitakaan yhtä suurta pistemenestystä kuin manuaalin ohjeesta poikkeaminen tai työn virheellinen suorittaminen.

Sundbergin mukaan tehtävät ovat lähes poikkeuksetta olleet järkevästi suunniteltuja, eli esimerkiksi pyörään ”tehdyt viat” ovat olleet sellaisia joita tulee vastaan myös arkielämässä. Joskus tosin on tehtävissä ollut jotain pieniä lisämausteita, kenties sen takia että jos kilpailu menee erittäin tasaiseksi, niin näillä saadaan eroa kilpailjoiden välille.

-Joskus oli esimerkiksi oli sellainen käytetyn pyörän tarkistustehtävä, että kun kytki tietokoneen pyörään, niin se näytti aivan oikein että kyseessä on Yamaha MT-10, ja käytännössä kaikki jatkoivat siitä tehtävää eteenpäin. Diagnostiikan näyttämä pyörän runkonumero ei kuitenkaan täsmännyt ”potilaana” olevan pyörän runkonumeroon. Käytännössähän sillä ei ollut mitään merkitystä, mutta aivan tarkkaan ottaen se olisi pitänyt huomata. En minä sitä ainakaan huomannut, enkä tiedä huomasiko kukaan muukaan.

EM-kisan kolme parasta kilpailjaa palkitaan Yamaha-lahjakorteilla, palkinnot jaetaan erikseen sekä osallistuvalle mekaanikolle että hänen edustamalleen diilerille. Yamaha Technician GP:n kolme parasta kutsutaan Japaniin, Yamahan pääkonttorille Iwataan. Aikaisempina vuosina siellä on järjestetty MM-finaali, nyt pelkästään palkintoseremonia, jonne osallistuvat EM-kisan kolme parasta ja he saavat siellä palkintonsa. 

Seuraamme paikan päällä Amsterdamissa jälkimmäistä kilpailupäivää ja raportoimme kilpailun tuloksista ja tietysti seuraamme Suomen edustajan Daniel Ahlrothin menestystä ja haastattelemme häntä niin pian kilpailun jälkeen kuin se on mahdollista.

Uusin numero