Barreda Bort huikealla nousulla Dakarin kärkeen

Joan Barreda Bort kuittasi Dakarin avauspäivän epäonnistumisen siirtymällä kilpailun kärkeen. Kuva: A.S.O./F.Le Floc’h/DPPI

Honda-kuljettajien onnistuminen ja KTM-kuljettajien vaikea päivä laittoi kärjen järjestyksen täysin uusiksi Dakarissa.

Dakar-rallin toinen päivä vei kuljettajat Bishasta Wadi Ad-Dawasiriin. Yhteensä 685-kilometriseen päivään erikoiskoekilometrejä mahtui 457, jotka sisälsivät vaikeaa navigointia yli pehmeiden hiekkadyynien.

Pehmeä hiekka tekikin tepposensa avauspäivän voittajalle, KTM:n Toby Pricelle, joka jäi dyyneillä jumiin useita kertoja menettäen reilusti aikaa. Lisäksi Pricen menoa hidasti päivän loppuvaiheessa ilmennyt takatankin bensapumpun ongelma.

Paremmin ei sujunut Pricen tiimikaverilla Matthias Walknerilla, joka joutui korjaamaan pyöräänsä reitillä yli kahden tunnin ajan joutuen näin hautaamaan voittohaaveensa. Vieläkin epäonnisempi oli Yamahan Andrew Short, jonka oli jätettävä leikki kesken teknisen vian vuoksi.

Päivän onnistujiin kuuluivat viidenneksi nopein Jose Ignacio Cornejo Florimo, neljänneksi ajanut Ross Branch, hänen edelleen sijoittunut Pablo Quintanilla sekä avauspäivänä epäonnistunut Honda-kaksikko Ricky Brabec ja Joan Barreda Bort, joista jälkimmäinen ajoi etapin voittoon. Samalla kakkospäivä laittoi kärjen järjestyksen uuteen uskoon, sillä kakkospäivän kärkiviisikosta ensimmäisen päivän jälkeen korkeimmalle sijoittunut Ross Branch oli sijalla 15. Brabec nousi kilpailun toiseksi sijalta 24 ja Barreda Bort kärkeen sijalta 20.

– Vaikean avauspäivän jälkeen oli yritettävä kaikkensa. Tiesimme, että reitti olisi vaikea ja vaarallinen, mutta onnistuimme pysymään rauhallisena vaikeissa tilanteissa. Lopulta päivä sujuikin erinomaisesti, totesi tyytyväinen Barreda Bort.

Dakar-rallin tilanne kahden ajopäivän jälkeen:
1. Joan Barreda Bort (Honda) 8h15.38  
2. Ricky Brabec (Honda) +0h06.23                               
3. Ross Branch (Yamaha) +0h06.37
4. Pablo Quintanilla (Husqvarna) +0h07.16                 
5. Xavier De Soultrait (Husqvarna) +0h08.25             
6. Adrien Van Beveren (Yamaha) +0h08.34                 
7. Luciano Benavides (Husqvarna) +0h09.07 (1 min aikasakko)      
8. Skyler Howes (KTM) +0h09.31
9. Stefan Svitko (KTM) +0h10.23           
10. Lorenzo Santolino (Sherco) +0h10.51

Dakarin kolmantena päivänä kilpailijat suuntaavat yhteensä 630 kilometrin päiväretkelle Wadi Ad-Dawasiristä. Erikoiskoekilometrejä päivään mahtuu 403.  

Uusin numero