Salmela ajoi viidenneksi Assenissa – aikasakko pudotti sijalle 11

Rico Salmela esitti vahvaa vauhtia Moto3-luokan Assenin osakilpailussa. Suomalainen ajoi maaliin viidentenä, mutta perjantaina saatu kuuden sekunnin aikasakko pudotti hänet lopputuloksissa sijalle 11.

Salmela aloitti viikonlopun lupaavasti ajamalla perjantain molemmissa harjoituksissa kuudenneksi nopeimman ajan. Iltapäivän harjoituksissa hänelle määrättiin kuitenkin kaksi long lap -rangaistusta hitaasta ajamisesta ajolinjalla.

Suomalainen eteni suoraan aika-ajon toiselle osiolle, mutta hänen viimeinen nopea kierroksensa hylättiin. Näin lähtöpaikaksi jäi 17. ruutu.

Sunnuntain kilpailun alla yön rankkasade muutti rangaistuksen toteutustapaa. Koska long lap -lenkki oli liian märkä slickseille, kilpailun johto muutti Salmelan rangaistuksen kuuden sekunnin aikasakoksi.

Kilpailussa Salmela teki vakuuttavan nousun. Hän liittyi jo kuudennella kierroksella mukaan 12 kuljettajan kärkiryhmään ja nousi 17. kierroksella parhaimmillaan kolmanneksi. Maaliviivan hän ylitti viidentenä vain muutaman kymmenyksen päässä palkintokorokesijoituksesta, mutta aikasakon myötä sijoitus putosi 11:nneksi.

– Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli positiivinen. Perjantaina löysimme heti hyvän tuntuman ja kehityimme askel askeleelta, vaikka rangaistus vaikeutti viikonloppua. En ollut tyytyväinen siihen, että pitkän kierroksen rangaistus muutettiin aikasakoksi, Salmela sanoi.

Lopputuloksesta huolimatta suomalainen näki viikonlopussa paljon positiivista.

– Kisassa tavoitteena oli kerätä kokemusta ja tehdä mahdollisimman hyvä suoritus. Pystyin taistelemaan palkintokorokeryhmässä, mikä oli hienoa ja osoittaa, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Nyt tärkeintä on olla viikonlopun alussa hieman fiksumpi, jotta vastaavilta rangaistuksilta vältytään.

Moto3-kausi jatkuu 10.–12. heinäkuuta Saksan Sachsenringillä.

Kuva: Tech3

Uusin numero