Tekniset viat pudottivat Lahden voittotaistelusta Spassa

Eemeli Lahden ja TRT27 AZ Moton viikonloppu Span 8 tunnin kilpailussa sisälsi huippusuoritusten lisäksi teknisiä murheita. Superstock-luokan paalupaikalta kilpailuun lähtenyt tiimi joutui lopulta tyytymään kuudenteen sijaan.

Viikonloppuna Spa-Francorchampsin radalla ajettiin kahdeksan tunnin endurance-kilpailu. Mukana oli myös Eemeli Lahti, joka kilpaili TRT27 AZ Moto -tiimissä yhdessä Tom Wardin ja Tom Oliverin kanssa.

Lahti esitti alusta alkaen vahvoja otteita ja oli koko viikonlopun ajan huippuvauhdissa. Myös Tom Oliver esitti harjoitusten vaihtelevissa olosuhteissa erinomaisia otteita.

– Jos minä olin märällä Superstock-luokan nopein, Tom Oliver oli kolmanneksi nopein. Se oli todella hyvä suoritus, Lahti sanaili harjoitusten jälkeen.

Aika-ajoissa tiimi sijoittui Lahden ajamalla kierroksella Superstock-luokan paalupaikalle.  

– Kuivan radan ikkuna oli käytännössä yhden kierroksen mittainen. Seuraavalla kierroksella alkoi jo sataa vettä, Lahti kertoo.

– Lisäksemme ainakin neljällä tiimillä oli todella kova vauhti aika-ajoissa, eikä kukaan saanut täydellistä suoritusta, joten kilpailusta on tulossa tasainen, Lahti ennusti aika-ajon jälkeen.

Kilpailupäivän aamun warm upissa Lahti jatkoi vahvaa virettään ja kellotti jälleen Superstock-luokan nopeimman kierrosajan.

Kilpailussa Lahti avasi urakan paalupaikalta ja pysyi mukana kärkiryhmässä. Tom Wardin ja Tom Oliverin vahvojen ajovuorojen jälkeen TRT27 AZ Moto oli kolmantena, kun ensimmäinen tekninen ongelma iski.

Kun Lahti oli aloittamassa ajovuoroaan, pyörä ei lähtenyt käyntiin. Mekaanikot joutuivat vaihtamaan rikkoutuneen liittimen vuoksi koko kaasukahvan. Korjaustöihin kului noin kolme minuuttia, minkä seurauksena joukkue putosi yhdeksänneksi.

Vaihtelevat sääolosuhteet tarjosivat kuitenkin mahdollisuuden nousta takaisin mukaan kärkitaisteluun. Sateen alettua Lahti ajoi kaksi peräkkäistä ajovuoroa ja nosti tiimin takaisin toiselle sijalle.

– Oma ajo kulki älyttömän hyvin, Lahti hehkuttaa.

Kun sateen odotettiin palaavan, Lahti kutsuttiin taas radalle ajamaan tuplastinttiä. Vauhti oli jälleen erinomainen ja ero kärkeen kutistui. Valitettavasti toinen tekninen ongelma pudotti tiimin kärkikamppailusta.

– Muutama kierros ennen stintin loppua ihmettelin takasuoran päässä, kun vaihteet eivät menneet pienemmälle. Sitten pyörä meni vikatilaan ja kiersi vain 5000.

Lahti joutui ajamaan lähes kierroksen vikatilassa takaisin varikolle. Vian paikallistamiseen ja korjaamiseen kului yli 25 minuuttia. Ongelman aiheutti rikkoutunut ilmansuodatin.

– Siitä irronnut muovinpala jumitti kaasuläpän ja aiheutti vikatilan.

Pitkä varikkopysähdys pudotti TRT27 AZ Moton podiumtaistelusta. Maalissa sijoitus oli Superstock-luokan kuudes.

– Kaiken kaikkiaan olimme nopein Superstock-tiimi radalla ollessamme. Harmittaa, sillä mahdollisuudet oli vähintään palkintopalliin, jopa voittoon, Lahti summasi kilpailun jälkeen.

Vaikka kilpailu päättyi pettymykseen, tilanne sarjapisteissä on hyvä. Lahti, Ward ja Oliver jatkavat sarjan kolmantena vain kaksi pistettä hopeasijasta ja kahdeksan pistettä sarjakärjestä.

– Tiukkaa on, Lahti totesi.

TRT27 AZ Moto ei osallistu kauden seuraavaan, Suzukan 8 tunnin kilpailuun, kustannusten kasvun vuoksi. Tiimin kausi jatkuu syyskuussa ajettavassa Bol d’Orin 24 tunnin kilpailussa.

Team Bolliger Switzerlandin riveissä kilpaillut Ville Valtonen sijoittui tiimeineen Superbike-luokassa kymmenenneksi.

Tulokset

Kuva: Cyril Levasseur/Balpix/TRT27

Uusin numero