Motomarket Racingin juniorikuskeilla vaikea viikonloppu Valenciassa

Vasemmalta Rasmus Rosnell, Lenni Klemetti ja Niko Lehtiranta. Kuva: Motomarket Racing

Valencian radalla viikonvaihteessa ajetussa ratamoottoripyöräilyn Espanjassa mestaruussarjan osakilpailussa Motomarket Racing -tiimin juniorikuskit Lenni Klemetti, Niko Lehtiranta ja Rasmus Rosnell ajoivat sekä onnistuneita suorituksia että kärsivät tekniikkamurheista PreMoto3-luokassa.

Aika-ajossa Klemetti kärsi teknisesti ongelmista eikä saanut ajettu nopeaa kierrosaikaa joutuen tyytymään lähtöruutuun 26. Hyvässä vauhdissa puolestaan olivat tiimin kaksi muuta kuskia ja ajoivat itselleen lähtöruudut 14 (Lehtiranta) ja 15 (Rosnell).

Kilpailuun kaikki kuskit lähtivät hakemaan itselleen lisää sarjapisteitä, mutta tällä kertaa kaikki kuskit jäivät harmillisesti ilman pisteitä.

Klemetin matka päättyi jo kisan alkuvaiheilla keskeytykseen teknisten ongelmien vuoksi.

– Vaikea viikonloppu oli teknisten murheiden takia. Aika-ajoissa moottori sylki öljyt pihalle parin kierroksen jälkeen. Tämän jälkeen alkoivat sähköongelmat ja myös kisapäivän warm up jäi väliin. Lopulta moottori saatiin käyntiin ja pääsin kisaan. Tehot puuttuivat kuitenkin ja parin kierroksen jälkeen moottori alkoi ruiskuttaa öljyä päälleni, joten keskeytin ajamalla varovasti varikolle, Klemetti kertaa.

Lehtiranta ajoi tasaisen varmaa ajoa ja pääsi nostamaan sijoitustaan kymmenen kärjen tuntumaan kunnes pyörän huippunopeus alkoi tippua kierros kierrokselta ja hän pääsi maaliin sijalla 17.

– Pääsin hyvään ajorytmiin heti viikonlopun alussa ja saatiin mekaanikkojen kanssa tehtyä pyörää minulle mieleiseksi. Kisassa ajo kulki hyvin ja nousin jo sijalle 11, kunnes pyörästä hävisi teho ja takaata alkoi tulla kuskeja ohitse, Lehtiranta kertoo.

Rosnell puolestaan ajoi hienoa nousujohteista suoritusta koko kisan ilman teknisiä murheita ja ohitti ruutulipun sijalla 18.

– Meillä oli ehjä ja nousujohteinen viikonloppu. Pistetili ei karttunut, mutta ajo sujui nousujohteisesti koko viikonlopun. Kauden paras aika-ajo, eikä se kisakaan huonosti mennyt. Pyörä toimi hienosti ja oli kiva vetää. Tämä oli kauden ainut kisa, jossa rata oli ennestään tuttu, kun keväällä käytiin täällä testaamassa. Ehkä se auttoi pysymään rennonpana, Rosnell pohtii.

Seuraava ja samalla sarjan tämän kauden viimeinen osakilpailu ajetaa 21.10 Upealla Jerezin radalla.

Teksti: Motomarket Racing Tiedotus

Uusin numero