Skandaalinkäryinen Ahtimenheiton Olympix 2019 käyty – valta vaihtui

Ahtimenheittosuoritusta valvomassa tuomari Jukka Räsänen sekä nopeusajon Grand Old Man SuperJorma Karjalainen (vas), jonka tulos 420 km/h on edelleen kovaa valuuttaa.

Ahtimenheiton kaksinkertainen ja hallitseva olynpiavoittaja ja maailmanmestari Spede ”Sami” Pasanen jätettiin skandaalinomaisesti ilman kilpailukutsua tämänvuotiseen Olynpix-tapahtumaan, joten kenttä oli avoinna uudelle mestarille.

Yhdeksi Suomen suosituimmaksi urheilulajiksi kasvanut turboahtimenheitto nousi jälleen viikonlopun puheenaiheeksi, kun lajin suurin (ja ainoa) tapahtuma Ahtimenheiton Olynpix käytiin lauantai-iltana Sipoon Voimalaitoksella. Järjestävän seuran eli Any10 Race Teamin henkeen sopivasti kilpailun tulosluettelon perusteella saatiin aikaan myös tärkeä opetus: viime kerralla heitettiin painavampaa ahdinta ja selvästi pidemmälle kuin tämänkertaista pienempää ahdinta, joten opetus on että isompi ahdin on aina parempi.

Miesten sarjan kilpailu oli ennennäkemättömän tiukka, sillä kolmen kierroksen jälkeen finaaliin mentiin kärkimiesten osalta tasatuloksilla 10.50 metriä. Finaalissa erot kuitenkin saatiin selville ja Olynpix-voittaja voitiin kruunata.
1. Janne Kuulasvuo 10.45 metriä (paras tulos alkukierroksilla 10.50)
2. Timo Streng 10.40 metriä (10.50)
3. Henkka Kolehmainen 8.07 metriä (10.45)

Kilpailuväline: Toyota CT20 -turboahdin, kaikissa sarjoissa käytettiin heittovälineenä samaa ahdinta.

Kilpailun kärkikolmikko Kolhu Kolehmainen, Janne Kuulasvuo ja Timo Streng. Taustalla tuomarit Jukka Räsänen ja Läski ”Ville” Salonen.

Kilpailun kahdella edelliskerralla voittanut Spede ”Sami” Pasanen oli tänä vuonnakin ennakkosuosikki, mutta pahimmat kilpakumppanit olivat ostaneet Spedelle Dubain matkan juuri Olynpix-kisojen ajaksi eikä kilpailukutsu siten tavoittanut hallitsevaa mestaria. Tuloksista tuleekin mieleen Moskovan olympialaiset vuodelta 1980, voittiko sittenkään paras mies, ehkä voitti ehkä ei.

Naisten sarjassa nähtiin tälläkin kertaa skandaalinkäryä, kun sarjaan ilmoittautunut Marko Laurell joutui sattumanvaraiseen sukupuolitestiin ennen palkintojenjakoa. Tuomariston mukaan tilanne ei ollut aivan selkeä, joten oikeusturvan nimissä päädyttiin tekemään Laurellin tulokseen ns. senttivähennys. Sanktion seurauksena Laurellin tuloksesta vähennettiin 10 senttiä ja hän tipahti tuloksissa kolmannelle sijalle. Naisten sarjan ylivoimaiseksi ykköseksi heitti Veera Salonen tuloksella 8.82 metriä.

Naisten sarjan podium-kolmikko Veera, Marko ja Tarja.

Lappalaisten ja kääpiöiden sarjojen ylivoimainen voittaja ja ainoa osallistuja oli Rami Yliniemi.

Vahva moottoripyöräilytausta auttaa ahtimenheitossa, sillä esimerkiksi miesten sarjan kakkoseksi heittänyt Timo Streng tunnetaan nopeusajajana, joka ahdetulla Hayabusalla on ajanut tuloksen 407 km/h. Pronssimies ja drag race -kilpailija Kolhu Kolehmainen puolestaan on Super Street Bike -luokan mestari parin vuoden takaa.

Kilpailun tuomareina toimivat totuttuun tapaan Jukka Räsänen sekä Läski ”Ville” Salonen.
– Säännöt ovat yksinkertaiset: heitetään turboahdinta, tyyli on vapaa, kertaa Salonen sääntökirjan ensimmäistä joskaan ei tärkeintä lukua.
– Kuulostaa yksinkertaiselta mutta tuomaristo ”arvioi” heittojen pituudet ja on olemassa heiton mitattuun pituuteen vaikuttavia asioita. Lopputulos on siis pituuden ja tuomariston päättämien kertoimien yhteissumma.
Oikeusturvan takia tuomariston tekemistä mittauksista voi myöskin valittaa, ja siihenkin sääntökirjasta löytyy selkeät ohjeet.
– Ensimmäisestä valituksesta tuloksesta vähennetään viisi metriä, toisesta kymmenen metriä ja kolmannesta valituksesta kilpailija suljetaan kilpailusta, muistuttaa Räsänen.

Viralliset valvojat Jukka Räsänen (vas) sekä Läski  Salonen.

Olennainen osa kilpailun sääntöjä on se, että joka kerta vaihtuvan kilpailuvälineen toimittaa aina Turbotekniikka Oy sinetöidyssä pakkauksessa ja paketti avataan vasta kilpailun alkaessa, joten kilpailijat eivät voi harjoitella etukäteen. Turboahtimen heittäminen erityisesti kylmissä talviolosuhteissa on yllättävän vaikeaa, varsinkin hyvän pidon saaminen.
– Jos siitä onnistuu saamaan riittävän hyvän otteen, niin yleensä kädestä irtoaa heiton yhteydessä turboahtimen lisäksi pari sormea, muistuttaa Salonen.
Tänäkin vuonna kilpailussa nähtiin erikoisia suorituksia. Parikin heittoa karkasi yleisön suuntaan, mikä ei tuntunut kaiken kokenutta tuomaristoa juuri hätkähdyttävän.
– Oi, suoraan yleisön sekaan, tästä tulee paljon lisäpisteitä, ihasteli Salonen epäonnistunutta heittoa mitatessaan.

– Jos kilpailussa tulee sääntöteknisesti epäselviä tilanteita niin ne pyritään aina ratkaisemaan kilpailijan edun vastaisesti, paaluttaa Jukka Räsänen lopuksi vaikkei häneltä edes kysytty mitään.

Turboahtimen heitto kilpailulajina

Turboahtimen heitto on saanut alkunsa Rovaniemellä vuonna 2003. Lajin isänä eli ahtimenheiton tahkopihkalana voidaan pitää Rami Yliniemeä.
– Aluksi siellä paiskottiin ahdinta joka vuosi. Olynpia-arvo lajille saatiin vasta kun ymmärrettiin järjestää kilpailut olympiadin mukaisesti eli joka toinen vuosi.

Rami Yliniemi, ahtimenheiton tahkopihkala

Yliniemen muutettua Rovaniemeltä pääkaupunkiseudulle myös ahtimenheitto seurasi muuttolaatikoissa mukana, ja siitä lähtien kisat on järjestetty Any10 Race Teamin kotipesällä eli Sipoon Voimalaitoksella. Sipoon Voimalaitoksen ohella järjestelyistä ovat olleet kiinnostuneita muutkin voimalaitokset, erityisesti Fortum ja Helsingin Energia.
– Meidän pyytämät siirtohinnat ovat tähän asti osoittautuneet heille liian koviksi. Ja miksi me alettaisiin mitään muuttamaan, koska muutos on aina pahasta ja ennen kaikki oli paremmin, muistuttaa Yliniemi.

ANy10 Race Teamin Mika ”PowerKing” Salonen.

Ahtimenheiton Olynpix -komitean muodostavat nykyisin pääosian Rami Yliniemi sekä Any10 Race Teamin toinen kantava voima Mika ”PowerKing” Salonen.
– Guinness-ennätykset ovat tässä lajissa paperia, sillä meitä kiinnostaa vain Eniten- elikkäs Any10-ennätykset, toteaa Yliniemi.

Monennetko Ahtimenheiton Olynpixit nämä muuten olivat?
– Erittäin monennennet, ehkä kuudennennet tai kahdeksannennet, kukaan ei tiedä varmasti, toteaa Yliniemi lopuksi.

(artikkeli ei jatku kuvan jälkeen)

Joulupukki jäi tällä kertaa mitalisijojen ulkopuolelle.

Uusin numero