Alastaron rata jälleen ajokunnossa uuden asfaltoinnin jälkeen


Alastaron moottorirata sai tasan vuosi sitten uuden asfaltin. Nyt asfaltointi uusittiin takuutyönä, joten ensi kaudella odotettavissa on vieläkin parempaa pitoa.

Alastaron moottoriradan käyttäjiltä on tänä vuonna tullut positiivista palautetta. Uusittu asfaltti oli sekä huomattavan tasainen että selkeästi pitävämpi kuin vanha pinnoite. Ongelmana uudessa asfaltissa oli, että sateella siihen imeytynyt vesi poistui rakenteesta vain haihtumalla ylöspäin, jolloin poutasäällä radan pintaan syntyi tummia läikkiä. Erityisesti moottoripyörillä oli vaikeuksia pidon arvioinnissa tummien läikkien kohdalla. Ensi kaudella ongelman pitäisi olla poissa, sillä asfaltointi uusittiin nyt syksyllä takuutyönä.

– Oli se hirveä urakka, YIT:n miehet olivat täällä kolme viikkoa töissä. Samalla levitettiin kanttarien taustat, lisättiin asfalttia ja kaikki poistumistiet ja varikkokin sai lisää asfalttia. Ja keväällä tehdään vielä lisää, luettelee ratayrittäjä Tero Tupala syksyn urakkaa.

YIT:n takuutyölle pitää nostaa hattua, sillä nyt tehdyn työn arvo on todennäköisesti seitsennumeroinen määrä euroja. Eron viime vuonna tehtyyn asfalttiin näkee silmällä, nyt pinta on selkeästi tasaisempi ja siihen käytetty asfalttimassa on aivan erilaista koostumukseltaan. Radalle on nyt päästy muutamana päivänä jo ajamaan. Pinnoitteena käytettävässä erikoisasfaltissa on kahdeksan kertaa enemmän pikeä kuin normaalissa maantieasfaltissa, minkä takia radan pito ei ole parhaimmillaan heti ensimmäisinä päivinä.
– Pitää saada piki kulumaan kiven pinnasta pois ensin. Se lähtee joko ajamalla tai lämmöllä. YIT:n miehet sanoivat homman onnistuvan tarvittaessa nopeastikin esimerkiksi hiekkapuhaltamalla, mutta sama tulos saavutetaan kun annetaan talven pakkasten ja radan pintaan jäätyvän veden tehdä sama työ, sanoo Tupala.

Uusin numero