Bild
Seuraava artikkeli

Yamaha tyytyväinen MP18 tulokseen – kulutusmyynti paljon arvioitua parempi

Yleiset

Juuri päättyneet MP-messut sujuivat kokonaisuudessaan ennakko-odotuksia paremmin. Yamahan osalta voidaan tässä vaiheessa jo kuitenkin puhua paljon arvioitua paremmasta kulutusmyynnistä.

 Jo aiemmin oli merkkejä selvästä myynnin kehittymisestä ja uskoa hyvään kauden käynnistymiseen oli ilmassa.
 
Yamahalle alkanut moottoripyöräkausi on tärkeä. Esittelimme messuilla peräti seitsemän uutuutta ja Yamahan vahva tuotekehitys näkyy malliston innovatiivisuudessa ja laajasti eri asiakasryhmiä huomioivana tarjontana.
 
Pitkään moottoripyöräalalla ollut Yamaha Center Tampereen Lasse Lähteenmäki arvioi:

”Messun onnistumisen taustalla on Yamahan mallisto, volyymituotteiden hinnoittelu ja asiakkaiden myönteinen kiinnostus 2-pyöräisiin. Tänä vuonna messua ei myöskään varjostanut mikään yhteiskunnallinen keskustelu, kuten viime vuonna.”
 
Messun myönteistä ilmapiiriä ei myöskään selittäne kävijämäärän nousu, messuilla vieraili sama määrä väkeä kuin edellisenä vuonna noin. 59.000 kävijää. Nuorten kävijöiden määrä enteilee myös mopokorttien määrän kasvua edelleen.
 
"Näin ensi kertaa MP-messuilla olleena tuntuu tosi hyvältä huomata, että Yamahan 2-pyöräisiin on näin positiivinen ja innostunut suhtautuminen kuluttajien suunnalta. Meille se näkyy nyt arvioitua parempana myyntiä ja antaa vahvan luottamuksen tulevaa kauteen myös ympäri Suomea olevien jälleenmyyjien kevään myynnin onnistumiselle", kertoo Ismo Pohjonen Yamaha Motor Europe N.V., Suomen sivuliikkeestä.
 
Seuraava isompi MP-tapahtuma Yamahalle on Suomeen saapuva MT-Tour rekka ja asiakkaille suunnattu koeajotilaisuus 5 paikkakunnalla oheisin päivämäärin: Turku 18.-19.5., Tampere 22.-23.5., Kuopio 25.-26.5., Lahti 29.-30.5., Vantaa 1.-2.6. Tiedotamme kiertueesta lisää lähempänä ajankohtaa.
 

Lue lisää aiheesta: Yamaha

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.