Yle: Räikkösen yksityinen motocrossrata ärsyttää naapureita

Kunta on pyytänyt maanomistajalta, eli siis Räikköseltä selvitystä asiasta.

Kirkkonummen kunnasta kerrotaan Svenska Ylelle, että periaatteessa kyse on puiden kaadosta ja maansiirrosta, johon ei tarvita lupaa. Ympäristölupa voidaan kuitenkin vaatia toiminnan laajuudesta riippuen.

Svenska Ylen mukaan alueen asukkaat ja mökkeilijät harkitsevat radan tiimoilta ilmoitusta poliisille.

– Ikään kuin 10 metsuria olisi moottorisahan kanssa takapihalla, Porkkalan nuorisoseuran puheenjohtaja Patrick Eriksson kuvaa Ylelle radalta kantautuvia ääniä.

Motocrossin MM-sarjan MXGP-luokassa hyvällä menestyksellä kilpailevan IceOne-tiimin omistava Räikkönen on kertonut edustajansa välityksellä tekevänsä vaaditun selvityksen kunnalle.

Räikkönen ei itse kommentoi asiaa.

Ylen juttu.

Uusin numero