Tämä on jo tuttua puuhaa Emil Weckmanille. Kuvat: Honda Proracing

Weckman murskavoittoon motocrossin EM-osakilpailussa Belgiassa

Xbike

EMX150-luokan hallitseva Euroopan mestari Emil Weckman jatkoi voittoputkeaan viikonloppuna Belgian Lommelissa ajetussa MXGP:ssä.

Vasta 14-vuotias sipoolainen hallitsi haastavan hiekkaradan metkut parhaiten ja oli nopein sekä aika-ajossa, että molemmissa kisaerissä.

Suomalaisessa Manninen Bros Honda tiimissä ajava Weckman murskaavan ylivoimainen voittamalla ensimmäisen erän yli minuutilla ja toisenkin erän yli 20 sekunnilla.

- Odotin kisaa innolla, sillä Lommel on yksi lempiradoistani. Lisäksi jäin täällä viime vuonna toiseksi, joten siinä mielessä tässä oli hieman revanssin makua. Jo aika-ajossa ajo kulki hyvin ja ajoin reilut kolmen sekunnin pohjat joten pääsin ensimmäisenä valitsemaan lähtöpaikkaani puomilta. En kuitenkaan irronnut kummassakaan lähdössä mitenkään erityisen hyvin puomilta, mutta sisimmän lähtöpaikkani turvin pystyin puristamaan kärkeen jo lähtökurvissa. Ensimmäisessä erässä ajoin alkukierroksilla ehkä liikaa ulkolinjoja ja Viron Henry Vesilind pääsi muutaman mutkan ajaksi kärkeen ennen kuin kuittasin hänet takaisin ja ajoin karkuun. Rata oli aika hurjasssa kunnossa molemmissa erissä, mutta se sopi minulle hyvin. Varikkotaulusta pystyin seuraamaan kierrosaikojani ja olenkin erityisen tyytyväinen siihen, että vielä toisessakin erässä pystyin ajamaan ensimmäiset viisi kierrosta sekunnin sisään. Viikon päästä on jo seuraava kisa Sveitsissä ja onkin mielenkiintoista nähdä millainen rata on Frauenfeldin keskustan läheisyyteen onnistuttu rakentamaan, kommentoi Weckman.

Sarjassa toisena oleva Norjan Hakon Fredriksen ajoi eräsijat neljä ja kaksi, joten Weckman kasvatti EM-sarjajohtonsa jo 22 pisteeseen. Kotimaassa Weckman kisaa seuraavan kerran Alavuden SM-osakilpailussa 14. elokuuta.

Teksti: Team Manninen Bros. Honda tiedotus

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: