CH Racing kaudella 2012 enduron MM-sarjassa: tiimipäällikkö Fabrizio Azzalin (vas.), Juha Salminen (E2), Matti Seistola (E1), Lorenzo Santolino (E1), Romain Dumontier (E2), Alex Salvini (E2) ja Ricky Dietrich (E1). Kuva: Husqvarna
CH Racing kaudella 2012 enduron MM-sarjassa: tiimipäällikkö Fabrizio Azzalin (vas.), Juha Salminen (E2), Matti Seistola (E1), Lorenzo Santolino (E1), Romain Dumontier (E2), Alex Salvini (E2) ja Ricky Dietrich (E1). Kuva: Husqvarna

Salminen ja Seistola päätähtinä Husqvarnan MM-tiimin esittelyssä

Julkaistu 2012-02-15 21:32
Xbike

Juha Salminen ja Matti Seistola olivat suurimman mielenkiinnon kohteena, kun Husqvarna esitteli alkavan kauden MM-endurotiiminsä keskiviikkona Italian Varesessa.

- Koko päivä on ollut melkoista vipinää ja presentaatio jatkuu edelleen illalla. Ensin meidät esiteltiin medialle ja sen jälkeen Husqvarnan tehtaan väelle. Päivän aikana oli tarkoitus ottaa myös ajokuvat, mutta eihän siitä tullut näissä keleissä mitään. Varesessa on lumi maassa ja pakkasta viitisen astetta, kertoo viime kaudella uransa 13 henkilökohtaisen maailmanmestaruuden E1-luokassa voittanut Salminen.

Dumontier ajaa Salmisen ja
Salvinin rinnalla E2-luokassa

Salminen kilpailee alkavalla kaudella E2-luokassa, jossa hänen tiimikavereinaan ajavat italialainen Alex Salvini ja ranskalainen Romain Dumontier. 21-vuotias Dumontier kuittasi viime kaudella junioreiden MM-pronssia.

- Minullakin oli ensin se käsitys, että Dumontier jatkaa edelleen junnuissa, mutta kyllä hän ajaa E2:ssa täyden sarjan minun ja Salvinin rinnalla, vahvistaa Salminen.

Fabrizio Azzalinin johtaman CH Racing-tiimin kuljettajatrion E1-luokassa muodostavat viime kauden pronssimitalisti Matti Seistola, espanjalainen Lorenzo Santolino ja yhdysvaltalainen Ricky Dietrich.

Tiimiin kuuluu myös saksalainen, extreme-kilpailuja ajava Andreas Lettenbichler.

Salmisen ja Seistolan ajoharjoitukset jäävät tällä viikolla vähiin Italian sääolosuhteiden ja loppuviikolle ulottuvien promootiotilaisuuksien vuoksi.

- Ensi viikolla päästään sitten taas treenaamaan kunnolla, kun olemme siirtyneet Espanjan puolelle, suunnittelee Salminen.

MM-sarjan alkuun on aikaa jäljellä vielä reilut viisi viikkoa. Kahdeksan osakilpailuviikonvaihdetta kattava ja Heinolassa syyskuun alussa vieraileva MM-sarja käynnistyy 24. maaliskuuta Chilessä.

* Video presentaatiotilaisuudesta:
http://www.youtube.com/watch?v=M_HEMcfNGWM&feature=player_embedded

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Kalenteri

M T K T P L S
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31
 
 
 
 

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (919 kpl)

Talli (171 kpl)

BikeTwitter