Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing MXGP 2016. Kuva: Ice1Racing

Räikkösen tiimiin lisää suomalaisvahvistusta

Xbike

Kimi Räikkösen omistama ja Antti Pyrhösen johtama motocrossin MM-sarjan suomalaistalli Ice1Racing vahvistuu Tomi Konttisella. Husqvarnan tehdastiimi on kehittänyt toimintaansa järjestelmällisesti ja nyt mukaan tulee lisää suomalaisosaamista Konttisen aloittaessa tiimikoordinaattorin roolissa.

Konttinen on taustaltaan liikuntatieteiden maisteri pääaineenaan valmennus- ja testausoppi, ja hän on julkaissut kaksi kansainvälistä tutkimusta motocrossin kuormittavuudesta. Konttinen on ajanut motocrossia 4-vuotiaasta lähtien ja hän on saavuttanut urallaan kahdeksan motocrossin SM-mitalia.

Oman kilpauransa jälkeen Konttinen toimi Suomen moottoriliiton motocross-lajivalmentajana vuosina 2001-2007. Opiskelujen jälkeen hänellä oli oma valmennus- ja testaustoimintaa toteuttava yritys. Vuonna 2007 Konttinen aloitti Suomen Moottoriliiton valmennuspäällikkönä, jossa on toiminut tähän saakka.

Konttinen sanoo odottavansa pääsyä työskentelemään lajin korkeimmalla tasolla huipputiimissä ammattilaisten kanssa.

– Olen todellani innoissani ja motivoitunut tulevasta työstäni, Konttinen sanoo.

– Työ tuo mukanaan uusia haasteita ja pääsen myös käyttämään monipuolisesti omia osaamisen vahvuuksiani. Odotan myös, että pitkästä aikaa teemme jälleen Antin kanssa töitä yhdessä täysipäiväisesti. Olemme olleet kavereita pitkään ja tunteneet lapsesta lähtien, kun aloimme ajaa kilpaa, Konttinen kertoo.

Työskentely huipputiimissä vanhan ystävän kanssa helpottavat siirtymistä uuteen pestiin. Toimenkuva sisältää kuljettajien kanssa työskentelyä harjoituksissa, testeissä ja kilpailuissa sekä tiimin toimintaan liittyvää asioiden järjestelyä ja hoitamista päivittäisessä arjessa.

– Oman ajouran sekä opiskelujen jälkeen toimin mukana Antin valmennusasioissa. Yhteistyö ja ajatustenvaihto on jatkunut SML:n valmennuspäällikön roolissa ensin Antin ajaessa edelleen ammattilaisena ja sen jälkeen hänen toimiessaan Ice1Racingin tiimimanagerina.

– Tunnemme toisemme täysin ja samoin työskentelytapamme, joten sikäli työskentelyn aloittaminen tulee toimintatapojen osalta olemaan varsin tuttua. Ammattimaisen tiimin tavoitteena on menestyminen ja uskon oman roolini vahvistavan yhtenä lenkkinä jo ennestään vahvaa ketjua, Konttinen kertoo.

Teksti: Suomen Moottoriliiton tiedotus/Moottoriurheilu.tv

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: