Polvivammasta kärsivä Seistola sisukkaasti Suomen MM-enduroon

Julkaistu 2009-06-09, 10:55
Xbike

Matti Seistola pystyy ajamaan polvivammastaan huolimatta enduromoottoripyöräilyn Suomen MM-osakilpailun tulevana viikonvaihteena Riihimäen seudulla.

- Oikean jalan polvesta ovat eturistisiteet poikki, mutta magneettikuvat kertoivat, ettei sieltä ole onneksi mitään muuta rikki.

Tämä oli lääkäriltä huonossa tilanteessa tavallaan paras mahdollinen tuomio. Kilpailen varmuudella Riihimäellä, vahvistaa sisukas Seistola.
Ensimmäistä täyttä endurokauttaan ajava Seistola, 26, teloi polvensa vajaat kaksi viikkoa sitten vieraillessaan motocrossin MM-sarjan MX1-luokan osakilpailussa Mallory Parkin radalla Englannissa.

- Teipataan ja tuetaan polvi, pistetään vähän kovuutta peliin ja ajetaan hammasta purren ainakin Riihimäen kisa ja sitä viikon kuluttua seuraava Slovakian MM-osakilpailu, suunnittelee enduro 2-luokan MM-pisteissä sijalla 13 oleva Husqvarna-kuljettaja.

Seistolan polvi vaatii leikkauksen, mutta sen ajankohta on vielä avoin.
- Pyrin siihen, että pystyn ajamaan kauden loppuun ennen leikkausta. Tietenkään en voi luvata tässä tilanteessa mitään varmaa, mutta yritys on ainakin kova.

Kauden neljäs MM-osakilpailuviikonvaihde käynnistyy perjantai-iltana Riihimäellä ajettavalla yhdellä erikoiskokeella, jonka ajat lasketaan mukaan lauantain tuloksiin. Sunnuntaina on vuorossa kilpailun toinen täysi ajopäivä.

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Tykkää Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (918 kpl)

Talli (170 kpl)

BikeTwitter