Bild
Seuraava artikkeli

MotoGP-kuljettaja yllätti jäällä – näytösajo vaihtui piin kovaan kisaan

Xbike

Jääradan SM-kauden neljäs osakilpailu ajettiin Kuopiossa ja kilpailun mielenkiintoisin kuljettaja oli MotoGP-taituri Jack Miller.

Kilpailun mielenkiintoisin nimi oli MotoGP-kuljettaja Jack Miller, joka oli saapunut ajamaan näytösajoa yhdessä entisen tallipäällikkönsä Aki Ajon kanssa. Kaikkien yllätykseksi mies päätti lopulta kuitenkin lähteä hakemaan menestystä myös itse A450-luokan kilpailussa. Tämä kannatti, sillä finaalin heikosta startista huolimatta australialainen sai taisteltua itsensä ruutulipulle komeasti kolmannella sijalla, eikä voittokaan ollut kaukana.

– Oli todella hieno kokemus startata tänään myös itse kilpailuun. Jonkun verran olen ajanut jäällä aikaisemminkin, mutta ei se toki ole ollut mitään tähän verrattuna. Taso täällä on todella kova, joten oli mahtavaa päästä taistelemaan muiden kanssa radalle, Miller iloitsi kisan jälkeen.

– Olen nauttinut kovasti tästä reissusta ja odotan jo innolla, että pääsen ensi talvena jälleen Suomeen, ja toivottavasti myös kilpailemaan. Isot kiitokset Aki Ajolle tämän mahdollistamisesta, Miller päätti.
 

Äänekosken Moottorikerhon Vertti Takala piti nopeinta vauhtia A250-luokan finaalissa. Takala ajoi voittoon reilun sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Oriveden Moottorikerhon Niklas Ajoon nähden. Kolmantena ruutulippua heilutti Tuusulan Moottorikerhon Tatu Lauslehto.

Myös A450-luokassa Takala oli eilisen tapaan pitelemätön. Mies nappasi kauden kolmannen voittonsa ja kasvatti sarjajohtoaan entisestään. Toiseksi ajoi Seinäjoen Moottorikerhon Mikko Koskinen, joka majailee neljän osakilpailun jälkeen SM-sarjan kakkospaikalla 38 pistettä Takalan perässä.
 

125cc-luokassa voittoon ajoi Kainuun Moottorikerhon Marko Hokkanen ja veteraaniluokassa puolestaan voiton nappasi Kouvolan MC:n Lasse Kurvinen. Kurvisen Suomen Cupin kärkipaikka vahvistui 20 pisteen eroon.

Jääradan SM-kausi jatkuu tulevana lauantaina Saarijärvellä ja heti perään sunnuntaina Konneveden finaalilla.

SM 250cc -luokan viisi parasta:

Vertti Takala  Niklas Ajo  Tatu Lauslehto  Ossi Ojala  Aslan Hasan 

SM 450cc -luokan viisi parasta:

Vertti Takala  Mikko Koskinen  Jack Miller  Henri Ahlbom  Antti Soitiala 

Kaikki tulokset tästä

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.