Aki Mannisen tyylinäyte Karkkilasta.

Manninen nousi motocrossin SM-sarjan kärkeen

Xbike

Hyvinkään Moottorikerhon Aki Manninen voitti motocrossin MX1-luokan SM-osakilpailun Karkkilassa sunnuntaina. Samalla hän nousi SM-sarjan ykköspaikalle. MX2-luokassa hallitsi Tampereen Motocrossin Jere Haavisto. MXC/A-luokassa Sipoon Moottorikerhon Emil Weckman jatkoi koko kauden kestänyttä voittoputkeaan.

Aki Manninen kävi tiukan taiston MX1-luokan osakilpailuvoitosta Helsingin Moottorikerhon Toni Erikssonin kanssa Karkkilan Mansikin hienolla saviradalla. Kaksikosta kumpikin ajoi erävoiton ja kakkossijan, mutta Mannisen toisen erän voitto varmisti hänelle yhteistulosten ykköstilan. Eriksson oli tasapisteissä kakkonen. Kolmospaikan otti edellisen osakilpailun voittanut Rauman Seudun Moottorikerhon Joni Roos.

- Ajoin aika-ajossa pohja-ajan, mutta erissä ohittaminen oli vaikeaa. Olin ensimmäisessä startissa kolmas ja kun pääsin Mauno Hermusesta ohi, oli Eriksson jo ehtinyt liian kauas. Toisessa erässä johdin startista maaliin ja tällä kertaa Eriksson ei löytänyt ohituspaikkaa, Manninen kuvaili.

Viime vuonna pienemmän MX2-luokan Suomen mestaruuden voittanut Manninen nousi nyt MX1-luokan SM-sarjan piikkipaikalle, kun kaudesta on ajettu neljä ja jäljellä on kaksi osakilpailua. Karkkilassa neljänneksi sijoittunut Tampereen Motocrossin (TamMC) Teemu Keljo putosi niukasti sarjan kakkospaikalle. Eriksson on kolmantena tasapistein nelospaikan Roosin kanssa.

- Pistetilanne näyttää vihdoin siltä kuin sen on pitänytkin. Kauden avauksessa saamani sijoitusrangaistus vaikutti isosti, mutta nyt sarjatilanne on erinomainen. Jäljellä on kaksi hiekkaratojen kisaa, joista viimeinen kotiradallani Hyvinkäällä. Mestaruutta haen.

Haavistolle täyspotti

MX2-luokan päivä oli Jere Haaviston näytöstä. Myös Euroopan mestaruussarjassa kilpaileva TamMC:n kuljettaja sai vihdoin onnistumisen kummassakin erässä. Kauden yksi ennakkosuosikeista on varsin kaukana mestaruudesta, mutta Karkkilassa tulleet pisteet nostivat hänet SM-sarjan kolmospaikalle.

MX2-luokassa toiseksi ajoi Hyvinkään Moottorikerhon (HyMK) Kim Savaste, joka vankisti etumatkaansa sarjan kärjessä. SM-pisteissä toisena olevan Orimattilan Moottorikerhon Juuso Matikaisen kakkoserä jäi Karkkilassa kesken.

Päivän kolmas oli Espoon Moottorikerhon Emil Silander, joka on sarjassa neljäntenä.

Weckmanilla
historiallinen viikonloppu

Alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokan ykkönen oli kauden aikaisempien osakilpailujen ja erien tapaan Sipoon Moottorikerhon (SiMK) Emil Weckman. EMX150-luokan hallitseva Euroopan mestari vei tälläkin kertaa kummankin erän voiton suvereenin esityksen jälkeen. Weckman voi varmistaa MXC/A-mestaruuden seuraavassa osakilpailussa.

MXC/A-luokan toinen oli Kouvolan MC:n (KMC) Mauno Nieminen ja kolmas Vantaan Moottorikerhon Joni Mäkelä. Nieminen on sarjassa toisena ennen Karkkilassa viidenneksi ajanutta HyMK:n Miro Niemeä.

Weckmanin viikonloppu sujui muutenkin mallikkaasti, sillä hän otti jo lauantaina voiton kakkossarjassaan, eli alle 18-vuotiaiden MXJ-luokan Suomen Cupin osakilpailussa. Weckman oli avauserässä toinen ja voitti jälkimmäisen. KMC:n Tatu Junnola ajoi toiseksi ja Savaste kolmanneksi.

- Minulla oli jo MXJ:ssä todella hieno päivä ja taidan nyt olla nuorin kuljettaja, joka on koskaan voittanut luokan Suomen Cup -osakilpailun, 14-vuotias Weckman pohdiskeli.

Savaste johtaa sarjaa ennen Junnolaa ja Weckmania.

Lauantaina ajetussa ATV-luokan SM-osakilpailussa kummatkin erät voitti Siilinjärven Vesan Lasse Ruotsalainen. Kauhajoen Moottorikelkkailijoiden Jani Tanhuanpää ja Suomenselän Moottorikelkkalijoiden Valtteri Vainionpää ottivat seuraavat sijat.

- Loppuviikon rajujen sateiden takia rata oli aamulla todella haastavassa kunnossa ja vaikea aivan kaikille kuskeille luokkaan katsomatta. Pääasia oli kuitenkin, että voitin erät, Ruotsalainen kommentoi.

ATV-veteraanit
voitti Jouni Tägström

Lauantaisissa soolopyörien Suomen Cup -luokista 35-vuotiaat veteraanit voitti Sipoon Moottorikerhon Alexander Wiik, joka kukisti vuosien tauon jälkeen kilpailurintamalle palanneen enduron moninkertaisen maailmanmestarin, Tuusulan Moottorikerhon Samuli Aron. 45-vuotiaat veteraanit vei nimiinsä SiMK:n Jouni Suikki ja 55-vuotiaat Turun Moottorikerhon Jari Lehto.

Motonet SM-Motocrossin kausi jatkuu viidennellä osakilpailulla Alavudella 13.-14. elokuuta.

SM-sarjan nimikkoyhteistyökumppani on Motonet Oy ja sarjan nimi Motonet SM-Motocross 2016.  Muut yhteistyökuppanit ovat Ford, Autokeskus, Transitar, Värikäs, Dunlop, Motul, Oakley, KTM, FOX, Monster Energy, EVS, RaceSoCal, JPV Racing, Bahco, Huikuri Productions, Blingfactory, Team Laine, VHJ-Service, Offroadpro, RaffiGraphix, Infra Taito, Pirkan Pinnoitus, DC shoes, DirtCult.

Tulokset:
MX1-luokka:
1. Aki Manninen, 47 pistettä
2. Toni Eriksson, 47p.
3. Joni Roos, 40p.

MX1-luokka SM-pistetilanne
1. Manninen, 163p.
2. Teemu Keljo, 160p.
3. Eriksson, 143p.

MX2-luokka:
1. Jere Haavisto, 50p.
2. Kim Savaste, 42p.
3. Emil Silander, 38p.

MX2-luokka, SM-pistetilanne:
1. Savaste, 175p.
2. Juuso Matikainen, 151p.
3. Haavisto, 114p.

MXC/A-luokka:
1. Emil Weckman, 50p.
2. Mauno Nieminen, 44p.
3. Joni Mäkelä, 38p.

MXC/A-luokka, SM-pistetilanne:
1. Weckman, 200p.
2. Nieminen, 154p.
3. Miro Niemi, 139p

Täydelliset tulokset:
http://www.mylaps.com/en/events/1298230

Teksti ja kuva: SM-Motocross tiedotus
 

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: