Kullas palasi sairauslomalta kolmanneksi

Julkaistu 2010-03-16, 04:38
Xbike

Motocrosskuljettaja Harri Kullas palasi sunnuntaina kilpailuihin kahden viikon sairauslomalta Italian mestaruussarjan kolmannessa osakilpailussa.

Kuun alussa 18 vuotta täyttänyt Kullas ajoi Cardano al Campossa MX2-luokan yhteistuloksissa kolmanneksi, mikä on helsinkiläisen paras sijoitus Italiassa.

Italialaisen Gariboldi Racing -tiimin Kullas ajoi ensimmäisessä kilpaerässä kolmanneksi ja toisessa kaatumisesta huolimatta neljänneksi.

- Loukkasin vasemman olkapääni reilut pari viikkoa sitten ja jouduin pitämään ajotaukoa. Onneksi mitään ei ollut kuitenkaan kunnolla rikki, vaikka lapaluussa jotain häikkää olikin. Tänään vamma ei haitannut ajamista lainkaan, vaikka päivän päätteeksi olkapää tuntuikin hieman puutuneelta, Kullas kertoi.

- Itse kisa meni hienosti. Onnistuin kummankin erän startissa, mikä oli sekä tätä kisaa että tuleviakin ajatellen hyvä asia. Ensimmäisessä startissa olin neljäs, ja nousin parin kurvin jälkeen kolmanneksi. Sillä sijalla ajoinkin maaliin. Toisessa erässä vein lähdön nimiini. Tiimitoverini Christophe Charlier ajoi aika alussa ohitseni ja muutaman kierroksen päästä myös Marcus Schiffer. Kaaduin ennen erän puoliväliä ja putosin seitsemänneksi. Pystyin kuitenkin nousemaan neljänneksi.

Kullas ajoi kauden avausosakilpailussa neljänneksi, mutta joutui jättämään toisen osakilpailun väliin loukkaantumisen takia. Kolmannen osakilpailun jälkeen Kullas on sarjatilanteessa kuudentena. Pistekärjessä ajaa Kullaksen tiimitoveri, ranskalainen Charlier, joka voitti Cardano al Campossa kummatkin erät.

Toinen Suomen edustaja, Ludde Söderberg ajoi Cardano al Campossa kummassakin erässä 18:ksi. MX1-luokassa Tommi Mäkinen oli ensimmäisessä erässä 29:s, mutta keskeytti toisen.

Italian mestaruussarjan neljäs ja samalla viimeinen osakilpailu ajetaan 21:s maaliskuuta San Severino Marchessa.

---

Moottoripyöräily: Motocross, Italian mestaruussarja, 3/4-osakilpailu, MX2-luokka, Cardano al Campo, Italia, su 14.3.2010.

Tulokset:

MX2, 1. erä:
1. CHRISTOPHE CHARLIER, FRA, YAMAHA, 29'59.456
2. MARCUS SCHIFFER, GER, KTM, +18.889 (voittajaa jäljessä)
3. HARRI KULLAS, FIN, YAMAHA, +23.213
4. JERNEJ IRT, SLO, HUSQVARNA, +41.265
5. MATTEO APERIO, ITA, HONDA, +41.776
...18. LUDDE SÖDERBERG, FIN, KTM, +1'28.857

MX2, 2. erä:
1. CHARLIER, 30'10.787
2. SCHIFFER, +40.556
3. ALESSANDRO LUPINO, ITA, YAMAHA, +50.165
4. KULLAS, +56.540
5. ALESSIO CHIODI, ITA, SUZUKI, +57.498
...18. SÖDERBERG , +1'35.617

MX2, yhteistulos:
1. CHARLIER, 50 pistettä
2. SCHIFFER, 44p.
3. KULLAS, 38p.
4. LUPINO, 32p.
5. IRT, 31p.

MX2, pistetilanne, 3/4-osakilpailu:
1. CHARLIER, 136 pistettä
2. SCHIFFER, 120p.
3. GAUTHIER PAULIN, FRA, 100p.
4. CHIODI, 92p.
5. LUPINO, 73p.
6. KULLAS, 68p.

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Tykkää Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (918 kpl)

Talli (170 kpl)

BikeTwitter