Jalkapallo-legenda ja Pelicans-omistaja tarttuivat endurohaasteeseen

Xbike

Jääkiekkoseura Lahden Pelicansin omistaja-valmentaja Pasi Nurminen ja jalkapallo-legenda Sami Hyypiä tarttuivat haasteseen ja osallistuivat Vierumäki Grand National -tapahtumaan, jonka voittoon ajoi Ruotsin Joakim Ljunggren.

Pasi Nurminen tunnetaan räväköistä otteistaan niin jääkiekkokaukaloissa kuin niiden ulkopuolellakin. Nurminen saavutti ensimmäisenä suomalaisena ykkösmaalivahdin aseman NHL:ssä, mutta suuri yleisö taitaa tuntea miehen paremmin näyttävästä paluusta jääkiekon MM-kisoista vuonna 2011. Kun Slovakian kisoissa maailmanmestaruuden voittanut Leijona-joukkue palasi kotimaahan, kaatui maalivahtivalmentajana toiminut Nurminen lentokoneen portaissa  suoraan MM-pystin päälle. Kotiinpaluusta julkaistua videota on katsottu Youtubessa yli 2,7 miljoonaa kertaa.

Tällä kertaa Nurminen haastoi itsensä moottoripyörän selässä. Ajokokemusta ei ole liiemmin kertynyt, mutta räväkät otteet näkyvät myös vierumäellä ja miehen kova ääni raikui ratavarikolla. Tuloslistalta mies löytyy sijalta 570. Nurminen kehui ajon kulkeneen muuten hyvin, mutta turvallaan tuli muutamaan otteeseen käytyä.

"Se kuuluu vissiin lajin luonteeseen", Nurminen totesi.

20173005082735.png?itok=BgRd1_V-

Sami Hyypiä harrastaa ajamista enemmänkin ja sijoitus oli lopulta 247:s.

"Ei se mitään helppoa ollut, kädet aukesi siinä parin kierroksen jälkeen", Hyypiä kommentoi Etelä-Suomen Sanomille.

Järjestyksessään ensimmäinen Vierumäki Grand National kilpailu keräsi paljon kehuja. Perjantain ja lauantain aikana 860 kuljettajaa starttasi vaativalle 19 kilometriä pitkälle radalle, joka oli rakennettu Lahti-Vesivehmaan lentokenttäalueelle ja sen ympäristöön.

Perjantaina radalla olivat mini kuljettajat, juniorit, classic- sekä sähköpyörät, yhteensä perjantaina radalle starttasi 115 kuljettajaa. Nämä luokat ajoivat lyhennettyä 10km reittiä, joka oli osa lauantaina ajettavaa varsinaista reittiä. Lauantaina oli kilpailun pääpäivä, jonka aikana reitille lähtivät 600 kuljettajaa kattanut harrasteluokka ja päivän kruunasi 145 kuljettajan Eliittiluokan lähtö jossa kamppailtiin Vierumäen kuninkuudesta silä Eliittiluokissa ajoivat kaikkein nopeimmat kuljettajat.

Vierumäen kuninkuus meni tänä vuonna Ruotsiin, kun Euroopan kärkikuljettaja Joakim Ljunggren ajoi voittoon kahden minuutin erolla toiseksi tulleeseen Suomen Toni Erikssoniin. Ruotsalaismenestyksen kruunasi legendaarinen kahdeksan kertainen Gotland Grand National kilpailun voittaja Mats Nilsson, joka sijoittui varmalla ajolla kolmanneksi.

Ensivuonna VGN ajetaan 11. -12.5.2018.

Täydelliset tulokset löydät osoitteesta www.finnresults.fi

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: