Itänaapuri nöyryytti suomalaiset

Xbike

Kaksi viikkoa sitten lumisateen yllättämäksi joutunut motocrossin SM-sarja saatiin käyntiin Hyvinkäällä sunnuntaina.

Kahro ajoi viime vuonna Suomessa yhden osakilpailun, missä hän voitti avauserän. Nyt sunnuntaina hän otti kummankin MX1-luokan kilpaerän voiton suhteellisen selvällä erolla muihin.

"Vähän ajamattomuus näkyi menossani ja käteni puutuivat. Nousin kuitenkin nopeasti molemmissa erissä startin vieneen Mauno Hermusen ohi ja sain vedettyä eron muihin. Alun jälkeen ajoin varman päälle. Tykkäsin radasta, joka oli paria haastavaa kohtaa lukuun ottamatta hyvässä kunnossa, Kahro iloitsi.
 
Yhteistuloksissa toiseksi ajoi hallitseva SM-pronssimitalisti, Rauman Seudun Moottorikerhon Joni Roos, joka ajoi eräsijat kolme ja kaksi. Päivän kolmas oli SM-hopeamitalisti, Tampereen Motocrossin Teemu Keljo eräsijoilla neljä ja kolme.
 
Loukkaantumisten jäljiltä kilpailuihin palanneista kuljettajista Helsingin Moottorikerhon Toni Eriksson oli neljäs ja Siilinjärven Vesan Santtu Tiainen viides. Turun Moottorikerhon Miro Lehto ajoi kuudenneksi ennen polvivammasta toipunutta hallitsevaa Suomen mestaria, Hyvinkään Moottorikerhon Aki Mannista.
 
Haavisto toi EM-sarjan vauhtia radalle
 
Pienemmässä MX2-luokassa tahdit löi Euroopan mestaruussarjassa kilpaileva, Tampereen Motocrossin Jere Haavisto. Hallitseva SM-pronssimitalisti voitti kummatkin erät näytöstyyliin.
 
"Otin ykköspaikan haltuuni kummankin erän alussa ja pääsin karkuun muilta. Olen todella tyytyväinen kahteen voittoon ja siis onnistuneeseen suoritukseen. Oli kiva ajaa Suomessa, mutta toki EM-sarjassa on kovempi taso", Haavisto kuvaili. 
 
Espoon Moottorikerhon Emil Silander nappasi päivän kakkospaikan ja Rauman Seudun Moottorikerhon Waltteri Koskinen kolmossijan.
 
SM-hopeamitalisti, Orimattilan Moottorikerhon Juuso Matikainen keskeytti toisen erän, mutta oli avauserässä toinen. Hän oli yhteistuloksissa kymmenes.
 
Suomen mestari, Vantaan Moottorikerhon Kim Savaste keskittyy kansainvälisiin kilpailuihin, eikä hän ajanut Hyvinkäällä.

SM-sarjojen oli määrä käynnistyä jo kaksi viikkoa sitten Sipoossa, mutta sankka lumisade esti kauden aloituksen. Näin ollen kuusiosaiseksi suunniteltu kausi typistyi viiteen osakilpailuun, ja sarjat käynnistyivät siis nyt Hyvinkäällä.
 
SM-kausi jatkuu Siilinjärvellä 18. kesäkuuta.
 

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: